OAJ muistuttaa lain vaatimuksesta. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Maarit Korhonen: Tämä kaunis ajatus toi sekasorron kouluun

Kirjoittajan mukaan kaikkien sullominen samaan luokkaan polkee lapsien oikeuksia.

Joku keksi sen. Inkluusion, että kaikkien on päästävä mukaan. Otetaan kaikki mukaan.  Niille, joiden mielestä inkluusio on hieno ajatus, on tässä esimerkki todellisuudesta:

15 oppilasta on samalla tasolla ja oppii, mitä opetetaan. Kaksi aggressiivista huitoo ja huutaa. Kahdella on kehityksen viivästymä eivätkä osaa lukea eivätkä kirjoittaa kolmannella.

Opettaja opettaa uuden asian. 15 ymmärtää ja tekee tehtäviä kirjasta. Aggressiiviset hermostuvat, kun eivät tajua ja paiskaavat kirjan lattialle ja potkaisevat tuolin kumoon. Opettaja rientää rauhoittamaan. Kehityksen viivästymille on leikattu etukäteen värikkäitä paperinpaloja, joista opettaja yrittää näyttää, miten homma pelittää. Vasemmalla kädellä hän pitää aggressiivista oppilasta olkapäästä paikallaan ja oikealla hän siirtelee väripaperin paloja ja opettaa.

Tässä vaiheessa 10 oppilasta 15:sta on tullut valmiiksi ja haluavat tarkistuttaa tehtävänsä opettajalla. Kehityksen viivästymät jäävät omilleen, aggressiivisesta irrotetaan ote ja opettaja siirtyy työpöytänsä ääreen tarkastamaan 10 oppilaan kirjoja. Kaikilla oli kaikki oikein ja opettaja kehottaa jatkamaan seuraavalle aukeamalla. Viisi ei tajunnutkaan ja pyytävät opettajan apua. Opettaja opettaa asian uudelleen. Aggressiiviset ovat tällä välin repineet kirjasta pari sivua ja alkaneet sutata naapureiden kirjoja. Kehityksen viivästymät ovat laittaneet väripaperipalat oikein ja odottavat opettajaa. Turhaan. Turhaan odottavat myös kaikki muutkin. Ei riitä aika kaikille.

Otetaan kaikki mukaan? Mihin? Hulluuteenko?

Jos lapsilta kysytään, haluavat he usein olla omiensa joukossa. Harvoin todistan onnistunutta inkluusiota. Useimmin lasten oikeuksia polkevaa ratkaisua.

Tavallisessakin luokassa on jo niin monta oppijaa kuin on oppilasta. Sielläkin on jo ADHD:tä, ADD:tä, lukivaikeutta, masentuneisuutta, mutistia, moottoriturpaa, oppimisvaikeuksia. Siis ihan tavallisessa luokassa ilman avustajaa. Siihen sitten inkluusiolla lisätään pari vähän vaikeampaa tapausta. Mitä tällä ajetaan takaa? Että kaikki lapset tuntisivat olonsa hyväksytyiksi? Ei. Se ei mene niin. Joskus olen todistanut, kun erityisluokan oppilas sujahtaa tavalliseen luokkaan onnistuneesti: ryhmä on juuri oikea, opettaja juuri sopiva. Alkaa yhden oppilaan hieno tarina. Muissa tapauksissa on lapsi laitettu hänelle ihan väärään ryhmään ja hän ei saa itselleen kuuluvaa opetusta ja taantuu entisestään.

Jos kaikki otetaan mukaan, on Kian Rion päästävä formuloihin, uimataidottoman uimakisoihin, yksinhuoltajan Miss Suomi-kisoihin, voikukan kukkakauppaan.

Niin kaunis ajatus. Niin kaukana todellisuudesta. Meillä on jo KiVa-koulu ( kiusaamisen vastainen), nyt tulisi KaMu ( kaikki mukaan).

Tulee muutama muukin mieleen. KuNa ( kuolen nauruun) ja SuKu ( suksikaa kuuseen)

Koulukiusaamis-sana on minulle niin kulunut ja vastenmielinen, että en halua yleensä edes osallistua enää keskusteluun. Koskelan tapaus herätti kansan ja päättäjät. ” Kouluun lisää keinoja puuttua kiusaamiseen”, media kailottaa.

Ei, koulu ei tarvitse enää lisää keinoja. Meillä on jo vaikka mitä. Joskus parhaiten toimii kuitenkin vanha tuttu ” kova koulu”. Mieskollega ottaa jääräpäisen kiusaajan nurkan taakse ja antaa tulla tuutin täydeltä kunnon puhuttelun. Oppilas palaa luokkaa kalpeana ja kiusaaminen loppuu.  Tätä kokeiltiin, kun kaikki muu oli jo kokeiltu. Normaali lapsi lopettaa kiusaamisen, kun hänen kanssaan keskustellaan ja vanhemmat ovat mukana prosessissa. Jos tämä ei auta, ei puhuta enää normaalin lapsen tunnemaailmasta. Lapsella on tunne-elämän häiriö, häneltä puuttuu mm. empatiakyky. ” Tuntee tyydytystä vain satuttaessaan toista” lukee paperissa ja siellä hän on muiden joukossa.

Koulu hoitaa kyllä tavalliset kiusaajat. Ammattiapua tarvitaan rankempiin tapauksiin. Ja en tarkoita kuraattoria, joka pelaa lapsen kanssa tunnin Kimbleä ja sanoo, ettei löytänyt mitään vikaa.

Vanhemmat tarvitsevat apua koteihin. Arviointikeskusteluissa me opettajat näemme vanhempien ja lasten välit oikein hyvin. Kun lapsi pomottaa ja juoksuttaa äitiään tai haistattelee isäänsä siinä kaikkien kuullen, on tilanne jo huono ja ikää lapsella vasta kahdeksan. Mutta kukaan ei ikinä uutisoi tätä: Vanhemmat hukassa kasvatuksen kanssa. Kiusaaminen lisääntyy ja vanhemmat tarvitsevat apua kasvatukseen.

Siinä teille otsikko.

Maarit Korhonen

Maarit Korhonen

Luokanopettaja.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt