Verkkouutiset

LEHTIKUVA / AFP Fabrice Coffrini

”Tämä ei voi olla vastaus” – sponsorit vaitonaisina olympiaboikotista

Uiguurien kohtelu on kirvoittanut keskustelua boikotista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pekingin vuoden 2022 talviolympialaisia sponsoroivat suuryritykset eivät kommentoi boikottivaatimuksia, uutisoi Financial Times. Useat ihmisoikeusryhmät ovat kehottaneet boikotoimaan olympialaisia Kiinan heikon ihmisoikeustilanteen, ja etenkin uiguureihin kohdistuvan vainon takia. FT:n mukaan myös Yhdysvallat on käynyt liittolaistensa kanssa keskusteluja olympialaisten asettamisesta diplomaattiseen boikottiin, lopullista päätöstä kuitenkaan vielä tekemättä.

Yhdysvallat on kuvaillut uiguurien kohtelua kansanmurhaksi.

Talouslehti pyysi olympialaisten 13 pääsponsoria kommentoimaan tilannetta, mutta yrityksistä vain kaksi, saksalainen Allianz ja sveitsiläinen Omega, antoi FT:lle lausunnon. Olympialaisten suurimpia sponsoreita ovat myös muun muassa Coca Cola, Toyota ja Samsung.

Omegan mukaan politiikka ja urheilu kuuluu pitää erillään, Allianz taas katsoi osallistumisensa ”vahvistavan hyvinvointia ja turvallisuutta”.

FT:n haastatteleman lähteen mukaan yritykset kokevat tilanteen vaikeaksi. Kiinan ihmisoikeustilannetta arvostelevat yritykset ovat usein joutuneet valtionjohdon hampaisiin, mutta uiguurien vainosta on kuitenkin käyty sisäisiä keskusteluja.

– Ei kommenttia ei voi olla vastaus, etenkin kun asia kerää valtavasti kannatusta yli puoluerajojen useissa maissa, Human Rights Watchin Sophie Richardson toteaa, boikottivaatimuksiin viitaten.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)