Verkkouutiset

Luovien alojen työttömyysturvaan vaaditaan parannusta. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Tämä ala on työttömyysturvan väliinputoaja

Kokoomuksen kansanedustaja vaatii parannusta luovien alojen työttömyysturvaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Pia Kauma (kok.) vaatii hallitusta ryhtymään välittömästi toimenpiteisiin, jotta tekijänoikeustulot laskettaisiin mukaan työttömyyskorvauksen suuruutta määriteltäessä. Voimassa olevan työttömyysturvalain ja tuloasetuksen mukaan esimerkiksi tekijänoikeuskorvauksia ei pidetä huomioon otettavana tulona vakiintunutta palkkaa määritettäessä.

– Kulttuurialalla työskentelee laskentatavasta riippuen 117 000 – 135 000 henkilöä, joista murto-osa toimii kokoaikaisessa työsuhteessa. Suuri osa toimijoista saa elantonsa freelancereina tai yrittäjinä ja usein alalla toimija saa saman vuoden aikana tulonsa useasta eri tulolähteestä, sanoo Kauma tiedotteessa.

– Tekijänoikeuskorvauksia saavat luovien alojen ammattilaiset ovat väliinputoajia työttömyysturvajärjestelmässä, sillä tekijänoikeuskorvauksia ei oteta huomioon tulon suuruutta laskettaessa, mutta kuitenkin ne ovat työttömyyskorvausta vähentävää ansiotuloa. Lisäksi ne tulevat tekijälle käytännössä takautuvasti ja jopa pitkän ajan kuluttua. Tällöin käyttökorvaukset saattavat pahimmillaan leikata työttömyyskorvauksen kokonaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)