Verkkouutiset

Koronatestausta Tambo International -lentokentällä Johannesburgissa Etelä-Afrikassa. LEHTIKUVA/AFP Phill Magakoe

Tältä näyttää omikron-epidemian keskuksessa: Sairaalahoidon tarve kolminkertaistui

Muunnos on noussut hallitsevaksi Etelä-Afrikan Gautengissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronaviruksen uuden omikroniksi ristityn variantin keskuksena tällä hetkellä pidetyn Etelä-Afrikan Gautengin maakunnan epidemia pahenee kovaa vauhtia.

Etelä-Afrikan kansallisen tartuntatauti-instituutin lukujen (alla) perusteella koronavirustaudin vaatima sairaalahoidon tarve on kolminkertaistunut Gautengissa kahdessa viikossa 135 potilaasta 418 potilaaseen. Sairaalakuormitus on kasvanut samalla tavalla niin yksityisellä kuin julkisellakin puolella.

Vielä elokuun alussa Gautengissa oli sairaalahoidossa yli 1[nbsp]700 koronapotilasta. Epidemia kuitenkin taittui ja hoidossa oli kolme viikkoa sitten vain 120 potilasta. Arviolta noin 15 miljoonan asukkaan Gauteng on Etelä-Afrikan väkirikkain maakunta. Tautitilanne oli siis vielä hetki sitten varsin rauhallinen suhteessa alueen väkilukuun.

New York Timesin mukaan myös tartuntaluvut ovat nyt yli kolminkertaistuneet vain viikossa. Gautengissa todetaan nyt jo noin 2[nbsp]300 uutta koronatartuntaa päivässä ja positiivisten testitulosten osuus on pompannut kahdesta prosentista peräti yhdeksään prosenttiin.

Omikron-variantin ominaisuuksista on toistaiseksi vain vähän varmuutta. Tutkijat kuitenkin epäilevät, että muunnoksen sisältämät mutaatiot saattavat auttaa sitä kiertämään niin rokotteiden kuin aiemman tartunnankin luomaa immuniteettia. Omikron saattaa myös tarttua aiempia muunnoksia ärhäkämmin. Variantti on joka tapauksessa vallannut ainakin Gautengissa nopeasti alan aiemmin hallitsevalta deltamuunnokselta. Omikron on myös levinnyt nopeasti ympäri maailmaa ja uusia tapauksia on tunnistettu eri maissa.

Eteläafrikkalainen tartuntatautiasiantuntija, tohtori Richard Lessells huomauttaa Twitterissä, että variantin todellisesta vaikutuksesta vakavien tapausten määrään aletaan saada tietoa vasta tulevina viikkoina, kun kasvavat tartuntamäärät alkavat näkyä toden teolla sairaaloiden kuormituksessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)