Verkkouutiset

Talsa: Yrittäjä ei saanut armoa Kojamolta, 10 000 euroa rästejä

Kauneushoitoalan yrittäjä kertoo olevansa pettynyt Kojamoon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronaviruksen vuoksi kauneushoitolansa sulkenut yrittäjä Marika Tarvus joutui vaikean paikan eteen, kun kiinteistöyhtiö Kojamo ei suostunut antamaan helpotuksia tai lisäaikaa vuokranmaksuun, uutisoi Taloussanomat.

Kun koronaepidemia iski maaliskuun alussa, alkoivat asiakasmäärät hiipua. Tarvuksella ei lopulta ollut muuta vaihtoehtoa kuin sulkea liikkeensä. Tämän jälkeen hän ei enää pystynyt maksamaan vuokraansa, ja rästejä kertyi lähes 10[nbsp]000 euron verran.

Tarvus yritti sopia vuokrista Kojamon kanssa, joka antoi ymmärtää, että maksuaikaa voitaisiin järjestää ja tilanteeseen löydettäisiin ratkaisu. Heinäkuussa asiakkaat alkoivat palata, ja Tarvus sai 3[nbsp]290 euroa kustannustukea yritystoiminnan jatkamiseen.

– Ajattelin, että kyllä tämä tästä. Nyt alkaa taas tulla rahaa ja asiakkaat palaavat. Aloin kerätä itseeni uutta intoa ja puhtia. Olin ollut koko ajan luottavainen, että hallitus tukee meitä yrittäjiä ja vuokranantaja ymmärtää, miksi kauneushoitola on kiinni, Tarvus kertoo.

Lopulta Kojamolta tuli tiukka viesti: Joko Tarvus maksaa elokuuhun mennessä kaikki rästissä olevat vuokrat korkoineen ja saa jatkaa toimintaansa tiloissa, tai sopimus puretaan ja Tarvuksen on lähdettävä tiloista kuun loppuun mennessä. Vuokrarästit jäisivät joka tapauksessa Tarvuksen maksettaviksi.

Tarvuksella ei siis ole muuta vaihtoehtoa, kuin irtisanoa nykyinen sopimus lopettaa tilapäisesti liiketoiminta. Jos uusia tiloja ei löydy, hänen ja neljän muun työntekijän edessä on työttömyys.

– Mitä Kojamo tästä hyötyy? Kenet yhtiö tähän liiketilaan saa, kun kaikki pienyrittäjät ovat koronakriisin takia enemmän tai vähemmän ahtaalla? Tarvus miettii.

Kojamon kehitysjohtaja Laura Koiras ei halunnut kommentoida yksittäistä tapausta, mutta vakuuttaa, että yhtiö pyrkii järjestämään lisämaksuaikaa koronaepidemiasta kärsiville yrittäjille.

Kojamo on Suomen suurin kiinteistöyhtiö, joka hallitsee lähes 35[nbsp]000 kiinteistöä eri puolilla Suomea. Sen suurimpiin omistajiin kuuluvat eläkevakuutusyhtiöt Ilmarinen ja Varma sekä useat ammattiliitot, mukaan lukien Teollisuusliitto, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Rakennusliitto. Yhtiö teki vuonna 2019 voittoa lähes 825 miljoonaa euroa ja maksoi vielä helmikuussa omistajilleen osinkoja yli 84 miljoonan euron arvosta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)