Verkkouutiset

Sähkön tukkuhinnat ovat olleet ennätyskorkealla jo pidemmän aikaa. / LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Talsa: Omakotitalon omistaja järkyttyi lähes tuhannen euron sähkölaskusta

Joulukuun 933 euron laskun lisäksi maksettavaa kertyy sähkön siirtomaksusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Mäntsälässä 180 neliön omakotitalossa asuva Matti kertoo Taloussanomille saaneensa 933 euron sähkölaskun joulukuulta. Sen lisäksi tulossa on vielä sähkön siirtomaksu.

Energiayhtiö Lumon laskussa kilowattitunnin hinnaksi ilmoitettiin 25,48 senttiä. Kiinteistössä on ollut pörssisähkösopimus, jonka hinta vaihtuu kuukausittain pörssistä ostetun sähkön Suomen hinta-alueen keskihinnan mukaan.

Pörssisähkön hinta oli erityisen korkealla joulukuun alussa, mutta on laskenut sen jälkeen hieman.

– Työssäkäyvänä maksut ovat olleet pankin suoraveloituksessa eikä hintanousuun ole tullut kiinnitettyä tarpeeksi huomiota, mies toteaa.

Hän kertoo vaihtaneensa viime viikolla toisen yhtiön määräaikaiseen sopimukseen, jossa energia oli puolta halvempaa.

LUE MYÖS:
Asunnonomistajia varoitetaan – hinta voi nousta merkittävästi (VU 12.1.2022)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)