Verkkouutiset

TalSa: Kuntosalit ryhtyivät kapinaan avia vastaan

Yrittäjät aikovat nostaa joukkokanteen hallinto-oikeuteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Osa kuntosaleista on ryhtynyt kapinaan sulkurajoituksia vastaan, kertoo Taloussanomat.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto määräsi keskiviikkona kaikki Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kanta-Hämeen ja Etelä-Karjalan kuntosalit suljettaviksi 1. huhtikuuta alkaen. Kaksi viikkoa voimassa olevan määräyksen nojalla tiloja voi kuitenkin käyttää esimerkiksi ammattiurheiluun sekä vuodesta 2008 eteenpäin syntyneiden lasten harrastustoimintaan.

Yksi sulkutoimia vastustava kuntosali on helsinkiläinen Töölö Gym. Sen yrittäjä Juha-Pekka Tuovinen kertoo pitävänsä kuntosalin ovet auki sulkurajoituksista huolimatta.

– Meillä löytyy eri kisoihin treenaavia urheilijoita vaikka kuinka helvetisti. Mikä sitten on huippu-urheilija? Emmehän me voi lähteä näitä googlaamaan. Avilla ei ollut antaa mitään ohjeita, Tuovinen sanoo Taloussanomille.

Hän kertoo olleensa myös yhteydessä aluehallintovirastoon saadakseen viranomaisen vastauksen siihen, miten he määrittelevät ammattiurheilijan. Yrittäjän mukaan selkeää vastausta ei tullut.

Osa kuntosaliyrittäjistä aikoo viedä aluehallintoviraston päätöksen hallinto-oikeuteen. Vantaalaisen kuntosalin yrittäjä Jarkko Mihailov kertoo Taloussanomille, että mukana on useampi alan yrittäjiä ja edessä on joko joukkokanne tai useita eri kanteita.

– Jos ihmisen elinkeino laitetaan tällaisella tavalla kiinni, se on jo perustuslain vastaista. Se, että pitäisi lukea asiasta naapurin Pentin ilmoitustaululta, ei mielestäni ole oikein vaan kyllä siinä pitää tulla lappu kouraan, kuntosaliyrittäjä Jarkko Mihailov sanoo TalSalle.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Oona Mölsä sanoo lehdelle, että mikäli yrittäjä tietoisesti rikkoo rajoituksia, hän syyllistyy lain rikkomiseen. Mölsän mukaan sille on olemassa selkeä määritelmä, miten ammattiurheilu määritellään.

– Näitä pykäliä koskevassa hallituksen esityksessä määritellään ammattiurheilua. Sen mukaan ammattiurheilemisella tarkoitettaisiin sarjalisenssisopimukseen tai Olympiakomitean urheilijasopimukseen perustuvaa urheilutoimintaa sekä A-maajoukkuetoimintaa silloin, kun sitä harjoitetaan ilman yleisön läsnäoloa.

– Käytännössä rajaus tarkoittaisi ammattiurheilun rajaamista huippu-urheiluun kattaen palloilulajeissa kaksi ylintä kansallista sarjatasoa, aikuisten A-maajoukkuetoiminnan sekä kansainväliseen menestykseen tähtäävän yksilöurheilun, Mölsä sanoo TalSalle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)