Kauppa kävi yleisesti erittäin hyvin koulujen päätösviikonloppuna. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

TalSa: Asiakkaita juhlitaan ovilla, kauppojen myynti kasvuun

Asiakkaat palaavat innokkaasti kauppoihin koronakevään jälkeen.

Ihmiset ovat toukokuussa alkaneet palata kauppojen asiakkaiksi synkän koronakevään jälkeen. Esimerkiksi Sokoksella on nyt mitattu jopa 40 prosenttia suurempia asiakasmääriä kuin viime vuonna samaan aikaan, Taloussanomat kertoo.

Kauppa kävi yleisesti erittäin hyvin koulujen päätösviikonloppuna. Prismassa käyttötavaran asiakasmäärät kasvoivat kahdeksan prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Toukokuussa myös Prisman asiakasomistajien määrä kasvoi 13 prosentilla huhtikuuhun verrattuna.

Myös tavaratalokonserni Stockmannilla toukokuun myynti on kasvanut viikko viikolta. Asiakkaiden paluuta juhlittiin Stockmannilla tervehtimällä näitä Helsingin tavaratalon pääsisäänkäynnillä.

– Kävijämäärät ovat kasvaneet rivakasti, Stockmannin Suomen myynnistä vastaava johtaja Niko Pesonen kertoo.

– Toivotimme asiakkaat tervetulleiksi. He tuntuivat olleen otettuja siitä. Monelle tämä oli itselleenkin sellainen päivä, että uskalsi vihdoin lähteä liikkeelle.

Erityisen hyvin toukokuussa on mennyt kaupaksi Stockmannilla ja Prismoissa ruuanlaittoon ja grillaukseen liittyvät tuotteet, puutarhakauppa ja ilmastolaitteetkin. ABC-asemilla myös pikaruokailu, autojen pesu ja kukkien osto on ollut kasvussa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt