Verkkouutiset

Taloustuntija päättäjille: Tarjolla vain parin vuoden pyrähdys

Suomen kasvun ja työllisyyden pitkäaikaiset näkymät koronan jälkeen huolettavat pankkiekonomistia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki arvioi Suomen talouden selviävän koronakriisin toisestakin aallosta melko hyvin, vaikka lähikuukaudet ovat vielä vaikeita etenkin monille palvelualojen yrityksille ja työttömyyskin saattaa nousta hieman.

Tilastokeskus ja Elinkeinoelämän keskusliitto julkaisivat maanantaina joulukuun luottamuskyselyjen tulokset. Kuoppamäen mielestä kuluttajien tunnelmat ovat pysyneet yllättävänkin vakaina läpi koronakriisin toisen aallon, ja teollisuuden arvio vallitsevasta suhdannetilanteesta nousi roimasti joulukuussa

– Rokotteet auttavat avaamaan yhteiskuntaa ja taloutta toimimaan vapaammin kohti kesää 2021. Samaan aikaan maan päättäjien kannattaisi kiireen vilkkaa kiinnittää huomiota talouskasvun ja työllisyyden pitkän aikavälin näkymiin. Muutoin maailman avautuminen tarjoaa Suomen taloudelle vain pari vuotta kestävän pyrähdyksen irti koronakahleista, jonka jälkeen talouskasvu jää vaisuksi ja julkisen talouden kestävyysvajeen aiheuttama painolasti määrää talouspolitiikan tahdin, Kuoppamäki varoittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)