Verkkouutiset

Hallitusneuvotteluiden talousraami Antti Rinteen mukaan selvillä

Neuvottelijoiden talousluvut olivat ensi kertaa puheenjohtajien pöydässä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ilta-Sanomien mukaan Säätytalon hallitusneuvotteluissa on syntynyt jonkinlainen käsitys talousraamista.

– Päästiin talousasioissa eteenpäin. En käy niitä yksityiskohtaisesti läpi, hallituksen muodostaja Antti Rinne totesi IS:n mukaan.

– Kyllä meidän vielä töitä täytyy tehdä näitten asioitten eteen. Raami on nyt selvillä.

Puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (r.) kertoi, että talousryhmä sai paperinsa valmiiksi ja talousluvut olivat ensi kertaa puheenjohtajien pöydässä.

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto totesi aiemmin, että keskustelu tulee nyt siirtymään siihen, miten tavoitteet sovitetaan tiukkoihin talouslukuihin. Haavisto kuitenkin arvioi, ettei talousluvuilla ole vaikutusta neuvottelujen ilmapiiriin.

– Kaikki ymmärtävät, että kaikkea ei voi kerralla tai heti toteuttaa. Luulen, että tässä tullaan käymään vielä dialogia puheenjohtajaryhmän ja erillisryhmien välillä tästä prioriteettijärjestyksestä ja rahoituksesta, Pekka Haavisto toteaa.

Haaviston mukaan neuvotteluja tullaan vielä käymään esimerkiksi liikenneinfrastruktuuria koskevista investoinneista.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ilmoitti perjantaina, ettei keskusta aio joustaa kynnyskysymyksistään. Pekka Haaviston mukaan myöskään vihreät eivät ole valmiita luopumaan kynnyskysymyksistään, joista esimerkkinä hän mainitsee puolueen esillä pitämän koulutusmiljardin.

– Vielä ei ole sellainen aika, että mikään puolue vetäytyy kynnyskysymyksistään, Pekka Haavisto toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)