Verkkouutiset

Metsäkone harventaa metsää Nurmijärvellä. LEHTIKUVA / MESUT TURAN

Talousmetsät sitovat tehokkaammin hiiltä kuin hoitamattomat metsät

Luonnonvarakeskuksen mukaan metsäpalot aiheuttavat hiilihäviötä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hoidettujen metsien hiilivarasto on kasvanut hoitamattomia metsiä nopeammin, kertoo Luonnonvarakeskus.

Kansainvälisen tutkijaryhmän raportin mukaan boreaalisten metsien hiilivarasto on kasvanut nopeammin Pohjoismaissa kuin Kanadan ja Venäjän vähemmän hyödynnetyissä metsissä.

Tutkimuksessa verrattiin suhteellisen intensiivisen metsätalouden maita (Suomi, Norja ja Ruotsi) maihin, joissa metsiä hyödynnetään vähemmän (Kanada ja Venäjä).

Tutkimuksen mukaan metsien hiilivarastot kasvoivat Pohjoismaissa keskimäärin 35 prosenttia vuosina 1990–2017. Vähemmän intensiivisen metsätalouden maissa muutokset olivat vain muutamia prosentteja suuntaan tai toiseen.

Luonnonvarakeskuksen mukaan metsien ikä on yksi selittävä tekijä hiilinielujen eroon, sillä Pohjoismaiden hoidetut metsät ovat keskimäärin nuorempia kuin Venäjän, Kanadan ja Alaskan laajat hyödyntämättömät metsäalueet.

Toinen syy ovat metsäpalot, joita esiintyy paljon useammin vähemmän hoidetuissa ja käyttämättömissä metsissä kuin Pohjoismaissa.

Alaskassa, Kanadassa ja Venäjällä paloja on vuosittain keskimäärin 0,5–0,6 prosentilla metsäpinta-alasta, Ruotsissa noin 0,01 prosentilla, ja Norjassa ja Suomessa vähemmän.

– Kanadan ja Venäjän voimakkaat ja laajamittaiset metsäpalot johtavat metsien hiilen suoraan hävikkiin ilmakehään, heikentävät kasvupaikan tuottavuutta pitkäksi aikaa ja viivästyttävät luonnollista uudistumista, mikä kaikki vähentää metsien hiilensidontaa, toteaa Luken tutkimusprofessori Raisa Mäkipää tiedotteessa.

Tutkimus osoittaa, että kivennäismailla myös metsien maaperän hiilivarasto kasvaa Pohjoismaissa kaksi kertaa nopeammin kuin vähemmän intensiivisen metsätalouden maissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)