Verkkouutiset

Talousarviosta eriävä mielipide: Linja on vastuuton

Hallituksen talousarvio kasvattaa julkisia menoja noin 1,7 miljardia euroa vuonna 2020. 
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Talousvaliokunnan puheenjohtaja Juhana Vartiainen (kok.) sekä muut valiokunnan kokoomusedustajat ovat jättäneet valiokunnan lausuntoon ensi vuoden talousarviosta eriävän mielipiteen.

– Todellisuuskriittinen hallitusrintama ohitti häpeilemättä asiantuntijoiden kritiikin valiokunnan lausunnossa. Asiantuntijanäkökulmalla ei ole hallitukselle mitään arvoa, kansanedustaja Heikki Vestman kritisoi tiedotteessa.

Valiokunnan puheenjohtaja Vartiainen nostaa erityisesti esille asiantuntijoiden kritiikin hallituksen finanssipolitiikkaa kohtaan. Vartiaisen mukaan hallitus ei perustele elvyttävää finanssipolitiikka suhdannetilanteella, eikä käsitys tämän hetkisestä suhdannetilanteesta anna perusteita elvytykselle.

– Hallitus siis elvyttää, vaikka kukaan ei näe tälle perusteita. Hallitus ei myöskään itse osaa perustella valintaansa. Tilannetta voisi verrata siihen, että kastelisi nurmikkoa sateella. Tästähän ei ole kasvulle mitään hyötyä. Samalla pienennetään sitä julkisen talouden pelivaraa, jota tarvittaisiin, kun taantuma on oikeasti päällä. Tässä ei ole pienintäkään järkeä, Vartiainen sanoo tiedotteessa.

Samoilla linjoilla ovat kokoomuksen kansanedustajat Janne Sankelo ja Pia Kauma.

– Ei hallituksella ole pulaa keinoista, vaan rohkeudesta. Kaikki Suomen Pankin suosittelemat työllisyystoimet kuuluvat kokoomuksen työllisyystoimenpiteisiin, joilla saataisiin vähintäänkin 60 000 ihmiselle töitä, Janne Sankelo sanoo.

– Hallituksen linja on vastuuton. Jokainen ymmärtää, että jos jotain haluaa, on ensin tehtävä työtä tavoitteen eteen. Rinteen pikavippihallitus törsää velkarahalla ja jättää laskun muiden maksettavaksi. Työllisyyskasvusta aivan epärealistisen paljon on rakennettu pelkän palkkatuen varaan, vaikka nykyisiäkin tukirahoja jää käyttämättä, kansanedustaja Pia Kauma päättää

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)