Verkkouutiset

Solidiumin Järvinen: Hallintoneuvostot lakkautettiin hyvistä syistä

Solidiumin toimitusjohtaja Kari Järvisen mielestä hallintoneuvostojen tärkein hyöty oli tiedonjako, joka voidaan tehdä monella muuallakin tavalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työministeri Lauri Ihalainen ehdotti Ylen mukaan tiistaina, että valtio voisi olla aktiivinen omistaja. Hänen mielestään jopa yhtiön kannalta voisi olla hyvä jonkin hallintoneuvoston kaltainen elin.

Järvinen muistutti Solidiumin tuloskatsauksen tiedotustilaisuudessa keskiviikkona, että Solidiumilla ei voi olla kantaa asiaan, koska siitä päättävät omistajat.

Hallintoneuvostot on kuitenkin hänen mielestään lakkautettu hyvistä syistä, eivätkä ne ole tulossa takaisin.

Järvisen mukaan tärkeä syy hallintoneuvostoista luopumiseen oli se, että suomalainen osakeyhtiölaki ei tunne hallintoneuvostoja.

– Sen takia hallintoneuvostolla ei ole minkään tyyppistä päätöksentekovaltaa eikä myöskään vastuuta, Järvinen sanoi.

Keskeinen hyöty hallintoneuvostoista oli Järvisen mukaan tiedonjako, mutta se pystytään hänen mielestään varmasti tekemään monella muuallakin tavalla.

Esimerkiksi valtionyhtiöt Neste Oil ja Fortum perustivat vuonna 2011 sidosryhmiään varten neuvottelukunnat sen jälkeen, kun hallintoneuvostot lakkautettiin.

Fortumin mukaan neuvottelukunnan tavoitteena on edistää yhtiön liiketoimintoja vuoropuhelun ja näkemysten vaihdon kautta.

Lue myös:

Vapaavuori: Valtion omistajapolitiikka kohdallaan – ”isompia liikkeitä ei tarvita”

Solidium: Rautaruukin järjestely on hyvä

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)