Verkkouutiset

Turun telakka siirtyy kokonaan Meyerin omistukseen

Turun telakka siirtyy kokonaan Meyer Weftin omistukseen, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Meyer hankki syyskuussa 2014 yhdessä Suomen valtion kanssa omistukseensa STX Europen Turun telakan. Meyer hankki omistukseensa yhtiöstä 70 prosentin ja valtio Teollisuussijoituksen kautta 30 prosentin osuuden.

Ministeriön mukaan alusta asti Suomen valtion oli tarkoitus toimia Turun telakan omistajana vain rajoitetun ajan. Teollisuussijoituksen sijoituspolitiikkaan kuuluu omistuksista irrottautuminen.

Turun telakan tapauksessa osana kauppaa sovittiin osto-optiosta, jonka mukaisesti Meyerilla on oikeus hankkia myöhemmin omistukseensa myös Teollisuussijoituksen vähemmistöosuus.

Meyer on nyt päättänyt käyttää kyseisen osto-option ja siten hankkia Turun telakan kokonaan omistukseensa.

– Ennen Turun telakan hankkimista Meyerilla oli telakkatoimintaa vain Saksassa. Siksi sijoittaminen Turkuun oli yhtiöllemme iso strateginen linjavalinta, jota harkitsimme pitkään ja tarkkaan monesta eri näkökulmasta. Hyvä yhteistyö Suomen valtion kanssa teki lopullisen ratkaisumme mahdolliseksi, mistä olen Suomen valtiolle ja hallitukselle hyvin kiitollinen, sanoo Meyer Turun toimitusjohtaja Jan Meyer.

Hän toivoo, että päätös ostaa loputkin telakasta nähdään luottamuksenosoituksena Turun telakkaan ja sitoutumisena sen pitkäaikaiseen menestykseen.

– Olemme erittäin tyytyväisiä Turun telakan myönteiseen ja nopeaan kehitykseen. Meidän sitoutumisemme oli investointi suomalaiseen osaamiseen – telakkaan, alihankkijaverkostoon ja vahvaan suomalaiseen meriteollisuuteen. On hienoa, että Meyer jakaa luottamuksemme ja investoi lisää Turun telakkaan. Tämä hyödyttää telakan lisäksi laajasti koko teollisuudenalaa sekä koko Suomea, toteaa elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) tiedotteessaan.

Omistajarakenteen muutos astuu voimaan lähiviikkojen aikana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)