Verkkouutiset

Uudet asunnot käyvät vilkkaasti kaupaksi

Vanhojen asuntojen myynnissä tapahtui vain pientä kasvua suhteessa 2016 alkuvuoteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto KVKL kertoo, että uusien asuntojen kauppa kasvoi jälleen vahvasti tammi–toukokuussa. Sen sijaan vanhojen asuntojen kauppa kasvoi vain hieman edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Erityisen hyvin ottajansa ovat löytäneet uudet kerrostaloasunnot.

”Vahvasti kasvava uudisasuntokauppa on tällä hetkellä asuntokaupan moottori. Sen sijaan käytettyjen asuntojen kauppa kasvoi tammi–toukokuussa yhteensä vain lievästi, osapuilleen viimevuotiseen tahtiin”, sanoo KVKL:n toimitusjohtaja Jukka Malila liiton tiedotteessa.

Kuluttajien luottamuksen vahvistuminen on vahvistanut Suomen asuntomarkkinoita. Malilan mukaan kaupankäynti on nopeutunut viime kuukausina koko maassa. Esimerkiksi omakotitalojen ja suurten perheasuntojen kauppa on nopeutunut ja myyntiajat lyhentyneet kesää kohden koko maassa.

Käytettyjä kerrostaloasuntoja välitettiin tammi–toukokuussa 2017 yhteensä 12840 kappaletta, mikä on lähes 2 prosenttia enemmän kuin vuoden 2016 vastaavana ajankohtana. Käytettyjä omakotitaloja on tammi–toukokuussa 2017 välitetty yhteensä 5080 kappaletta, mikä on 1,4 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Asuntotyypeistä heikoimmin on käynyt rivitalokauppa. Rivitalokauppojen kokonaismäärä nousi 5875 kappaleeseen, mikä oli 185 kappaletta eli reilu 3 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammi–

Kuukausitarkastelussa välitettyjen käytettyjen asuntojen puolella toukokuun 2017 kauppamäärissä kirjattiin historiaan vaihteeksi miinusmerkkinen kuukausi edellisvuoden toukokuuhun verrattuna. Käytettyjä kerros-, rivi- ja omakotitaloja välitettiin toukokuussa yhteensä 5155 kappaletta, mikä oli noin 3,5 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Suurin miinusta aiheuttava asuntotyyppi olivat rivitaloasunnot. Sen sijaan kerros- ja omakotitaloasunnot tekivät kauppansa likipitäen viimevuoden toukokuun tahtiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)