Verkkouutiset

Talouden riskit kasvavat – edelleen myrskyn silmässä

Ekonomisti varoittaa ongelmien kärjistymisestä Suomelle tärkeillä vientimarkkinoilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki toteaa työllisyysasteen trendin junnaavan edelleen paikallaan 72,8 prosentissa. Työttömyysasteen trendi oli syyskuussa 6,7 prosenttia.

Hallituksen työllisyystavoitteen saavuttaminen edellyttäisi tällä hetkellä 64 000 lisätyöllistä. Ekonomistin mukaan tilanteessa on silti nähtävissä pitkästä aikaa myös hyviä uutisia.

– Työllisyysasteen kehitys on muuttanut kulmakerrointa ja työllisyyden trendi on kääntynyt nousuun. Työttömyysasteen trendi on kuitenkin edelleen vaakasuora, Kotamäki toteaa.

– Olemme kuitenkin edelleen myrskyn silmässä ja odotamme, mitä tapahtuu seuraavaksi. Jatkuuko nousu vai mennäänkö alaspäin.

Kotimaiset ennustelaitokset ovat laskeneet viime aikoina omia talouskasvuennusteitaan. Myös maailmantalouden ennusteita on jouduttu alentamaan merkittävästi.

– Riskit työllisyyden kehityksestä osoittavat tällä hetkellä valitettavasti pääosin alaspäin. Vientimarkkina on Suomelle tärkeä ja siellä on tällä hetkellä epävarmuuksia. Saksan ja Ruotsin talouksien ongelmat, Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppapoliittinen tilanne, Brexit, Turkki, Mauri Kotamäki luettelee.

Hänen mukaansa hallituksen tähän mennessä linjaamien työllisyystoimien vaikutus on pikemmin miinusmerkkinen kuin positiivinen.

– Monet toimet ovat yksityiskohdiltaan vielä epävarmuuden peitossa ja hallituskausikin on vasta aluillaan. Työllisyystoimista voi siis tässä vaiheessa hyvin sanoa: niitä odotellessa, Kotamäki toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)