Timo Lieneen "Irtoviiksimies. Erään suomalaisen sotilastiedustelijan elämä" on syksyn erikoisimpia kirjauutuuksia.

Hän oli Suomen salaisimmissa töissä – laitoksesta kerrotaan ensi kertaa

Yllätyskirjan kirjoittaja-majuri toimi 17 vuotta näkymättömissä sotilastiedustelussa.

Suomen Mies -kustannusyhtiö on julkaissut vaikeasti saatavilla olevan poikkeuksellisen teoksen. Nopeasti levinneeseen syöpään huhtikuussa nuorena kuolleen Timo Lieneen Irtoviiksimies on suomalaisen sotilastiedustelun varjoissa toimineen majurin omaelämäkerta.

Kirjaan on tehnyt esipuheen Timo Lieneen pitkäaikainen esimies kenraalimajuri tiedustelupäällikkö Harri Ohra-aho. Hänen mukaansa kirja ”ilostuttaa, hämmästyttää, naurattaa, itkettää ja tekee syvän vaikutuksen. Se on kirja, joka on kirjoitettu elämän viimeisillä metreillä kirjaimellisesti sormet ja sielu vereslihalla”.

Ohra-aho kiittelee tekijän ilmiömäistä kykyä ”kuvata tiedustelu-upseerin toimintaa ilman, että salaiseksi luokiteltuja asioita tarvitsisi tuoda esille”. Lieneen ura hänen mukaansa kehkeytyi ”nuoresta kadettiupseerista kosmopoliitiksi, opettajasta kirjailijaksi ja teologista arvostetuksi sotilastiedustelijaksi”.

Puolustusvoimien tiedustelupäällikkö ja tiedustelulaitoksen johtaja olivat kannustaneet harvinaisen monipuolista Timo Lienettä kirjoittamaan muistelmansa. Hän kirjoitti ne sairastaessaan.

Tekijä toteaa joutuneensa kertomaan monista asioista pintapuolisesti, sivuuttavansa paljon, kertovansa osatotuuksia ja jättävänsä nimiä julkaisematta.

Yksi tiedustelutoiminnan nyrkkisäännöistä on, että ne jotka tietävät, eivät kerro toimialan asioista ulkopuolisille, ja ne, jotka luulevat tietävänsä, kertovat. Vaitiolositoumukset annetaan, jotta salaisuudet päätyisivät aikanaan kantajiensa mukana hautaan, ja ne sitovat minuakin, Timo Liene kuvailee kirjassaan.

Monen kanssani palvelleen ulkomaalaisen tiedusteluhenkilön oikea nimi ei edes ole tiedossani.

Työni vuoksi olen vältellyt kaikenlaista julkisuutta 2000-luvun alusta lähtien ja kaiken kaikkiaan minusta on otettu sotilasurani aikana työ- tai vapaa-ajalla erittäin vähän valokuvia. Harvat olemassa olevat kuvat liittyvät lähes yksinomaan julkisiin tilanteisiin ja tapahtumiin,

Timo Liene on omistanut kirjan ”kaikille niille tuhansille viimeisen sadan vuoden aikana Suomen sotilastiedustelussa palvelleille, jotka ovat pitäneet vaitiolositoumuksensa työuransa aikana ja sen jälkeen”.

”Tilastokeskuksia”

Upseerin uraa tehnyt Timo Liene palasi vuosituhannen alkupuolella Afganistanista kriisinhallintatehtävistä maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian laitokselle. Hän riitaantui johtajan kanssa ja edessä oli siirtyminen tiedustelutehtäviin. Paikaksi tuli viestikoelaitos jossain ”pääkaupunkiseudulla” – sijaintia ei avattu tarkemmin.

Näin Liene kirjoittaa värväyksestään huippusalaiseen viestikoelaitokseen:

Eräänä päivänä joku tuntematon henkilö soitti minulle töihin ja kysyi, missä olisin seuraavana iltana. Tämä kyseinen ”joku” halusi tavata minut siirtooni liittyen. Sovin tapaamisen L Pohjanheimon Asekokoelman tiloihin, ja seuraavana iltana sovittuna aikana ulko-oven summeri soi. En avannut ovea sisältä vaan menin ulos avaamaan sen. Minua odotti siellä siviilivaatteissa pienikokoinen, kovakuntoisen oloinen viisikymppinen mies. Yllään hänellä oli samanlainen pieniruutuinen puvuntakki, jollaisia Spede Pasasella oli tapana käyttää. En suostunut päästämään häntä sisään, ennen kuin hän näytti henkilökorttinsa. Vastahakoisesti vieraani näytti sen ja saatoin todeta siitä, että luokseni oli saapunut merivoimien upseeri Ilmavoimien Viestikoelaitoksesta.

Kysymyksiinsä Liene ei saanut mieheltä vastauksia.

Kysyessäni, mitä kaikkea se Viestikoelaitos oikein tekee, sain vastaukseksi jo Puolustusvoimat ennen ja nyt -teoksesta minulle tutuksi tulleen lauseen, jonka mukaan ”Viestikoelaitos harjoittaa sähkömagneettiseen spektriin liittyvää tutkimus- ja mittaustoimintaa”. …

Ajo-ohjeet olivat erikoiset, sillä niissä ei kerrottu osoitetta vaan ainoastaan kilometrimääriä risteyksestä toiseen sekä tienviittojen sisältöjä. En siis tiennyt, mihin tarkalleen ottaen olin menossa. …Lopulta saavuin hiekkatien päässä keskellä ei-mitään aidatun alueen portille. Sotaväen kylteistä päättelin olevani oikeassa paikassa.

Summeria painettuaan Lieneelle ei vastattu kaiuttimesta. Vasta muutaman minuutin päästä portti avautui.

Salamyhkäisyydestään tunnetun Viestikoelaitoksen organisaatiokaavio muistutti sammakonkutua, mutta minulle selvisi, että olin saapunut erääseen sen eri puolilla maata olevista Tilastokeskuksina tunnetuista toimipaikoista. Minusta tuli sen varapäällikkö ja samalla tilastotoimiston päällikkö. Esimiehekseni eli tämän Tilastokeskuksen päälliköksi paljastui sama mies, joka oli käynyt luonani.

Tainnut tulla irtoviiksimies

Paikka tuntui eriskummalliselta ja minulle selitettiin konekiväärivauhtia asioita, jotka olivat täysin vieraita. Kiertäessämme työpisteitä näin operaattoreiden joukossa nuoren upseerin, joka oli ollut oppilaani ja valmistui Kadettikoulusta kurssinsa priimuksena.

Kaikki työntekijät olivat siviilivaatteissa, kaikki miehet olivat sotilaita ja merkittävä osa työntekijöistä oli sotilasammattihenkilönä palvelevia keski-ikäisiä naisia. Kaikki asiat kerrottiin suullisesti.

Kaikki, mitä teimme töissä, oli korkeimman salattavuusasteen toimintaa eli erittäin salaista. Univormua sain käyttää vain jos oli pakko, kuten esimerkiksi vieraillessani Pääesikunnassa. Jokaista käyttökertaa varten piti pyytää lupa esimieheltä ja mistään työhön liittyvästä ei saanut puhua kenellekään. Partaa en sentään saanut kasvattaa.

Jos asiasta kysyttiin, Liene vastaili olevansa historian opettaja ja maanpuolustuskorkeakoulussa. Hän ilmoitti myös veljelleen ja äidilleen, ettei voinut puhua enää mitään työasioistaan. Tällöin veli oli sanonut, että ”Timosta on tainnut tulla sellainen irtoviiksimies”.

Tikkakosken viestikoelaitoksen silloinen johtaja toivoi, ettei Liene julkaisisi enää missään yhtään mitään, ei esiintyisi julkisuudessa ja luopuisi kaikista luottamustehtävistä.

Mitä vähemmän nimeni näkyisi missään yhteydessä, sitä parempi. Tein kuten hän toivoi, ja siitä lähtien olen vältellyt julkisuutta.

Väitöskirjaprojektikin piti jättää kesken.

Sinänsä Laitoksen johto oli varmasti oikeassa, että minun oli hyvä pysytellä poissa Venäjältä.

Laitoksen johtajalla oli lempinimiä: Jurottava Buddha, Suuri Puutarhuri ja Valtakunnansalaaja.

Viestikoelaitoksen ilmapiiri oli boheemin intellektuelli. Pidin siitä. Tietojärjestelmien sisältämissä tiedoissa oli valtavasti dataa, ja koin työnteon sen parissa erittäin mielekkääksi.

LUE MYÖS:
Tiedustelija Suomesta esti omin päin mellakat Afganistanissa

Kadettikunta valitsee vuosittain vuoden kadettiupseerin. Vuonna 2005 kunnian saaneen Timo Lieneen valokuvaa ei julkaistu. www.kadettikunta.fi

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt