Verkkouutiset

”Tällaista luottamuksen laskua nähty vain kriisitunnelmissa”

Suomalaisten usko talouteen pysyi alhaisena marraskuussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tilastokeskuksen uusiempien tietojen mukaan marraskuussa luottamusindikaattori oli –5,0, kun se lokakuussa oli -6,6. Vuodessa saldoluku on romahtanut selvästi. Vielä vuosi sitten luku oli -1,7.

– Nousukausi on kääntymässä isolla momentilla. Tällaista kuluttajien luottamuksen laskua on nähty aiemmin vain kriisitunnelmissa, ensin globaalin finanssikriisin iskettyä ja sitten pari vuotta myöhemmin eurokriisin puhjettua. Nyt ollaan palaamassa vuosien 2012-2016 pessimismiin, LähiTapiolan yksityistalouden ekonomisti Hannu Nummiaro sanoo.

Hän huomauttaa, että viimeisen vuoden aikana talouskasvu on ollut yksi prosentti (reaalinen), josta puolet on tullut yksityisestä kulutuksesta.

– Ulkomaan kaupan vaikutus on yli vuoden ollut negatiivinen ja investointisyklikin hiipunut pahaenteisesti. Kulutuksenkin hyytyminen toisi taantuman jo hyvin lähelle, Nummiaro toteaa.

Suomalaiset ovat valmistautumassa vuoden kuumimpaan ostossesonkiin, jouluun. Kuluttajaluottamuksen neljästä osatekijästä kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta paranivat, mutta oman talouden nykytila-arvio säilyi lähes ennallaan.

Nummiaron mielestä suhdannesyistä ei kuitenkaan ole mitään syytä alkaa lykkäämään harkittuja hankintoja.

– Maailmantalouden isoimmissa riskitekijöissä, kauppasodassa ja Britannian EU-erossa, kajastaa jo valoa näkyvissä tunnelin päässä. Aika ei tunnu ihan vielä kypsältä uudella finanssimarkkinoiden tai euroalueen kriisille, Nummiaro arvioi.

– Kotitalouksien tulot kasvavat nyt kiivaimmin yli seitsemään vuoteen, mikä helpottaa säästämistä. Ostovoimaa tukevat edelleen hyvä työllisyystilanne, tuloverotuksen keventäminen ja alhaisena pysyvä inflaatio. Jos pahan päivän puskuri puuttuu, nyt on korkea aika aloittaa sen kerryttäminen. Varautuneet kotitalouden tuovat vakautta kansantalouteen. Ei kotitalouksilta tässä tilanteessa muuta voida pyytää, Nummiaro sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)