Tällainen USA:n maahantulokielto oikeasti on: Muslimeita ja maita ei mainita lainkaan

Presidentin määräys asettaa uskonnollisista syistä vainotut etusijalle, jos heidän uskontonsa kotimaassaan on vähemmistö.

USA:n presidentti Donald Trumpin allekirjoittama, maailmaa viikonvaihteessa puhuttanut Executive Order on nimeltään Protecting the Nation from Foreign Terrorist Entry into the United States, eli kansakunnan suojeleminen ulkomaisten terroristien pääsyltä Yhdysvaltoihin.

Yhdeksänsivuiseen määräykseen voi tutustua tästä linkistä.

* Määräyksessä jäädytetään 120 vuorokaudeksi kaikkien pakolaisten tulo USA:an, ja Syyrian pakolaisten tulo USA:an toistaiseksi.

* Määräyksessä ei mainita lainkaan maita, julkisuudessa ”muslimikiellon” ”muslimimaita”, joiden viisumeilla ei enää pääse USA:an. Ne ovat Iran, Irak, Libya, Somalia, Sudan, Syyria ja Jemen.

Miksi niistä sitten ei pääse USA:an – ja miten nämä maat ovat valikoituineet? Siksi ja siten, että ne olivat presidentti Barack Obaman joulukuussa 2015 allekirjoittamassa laissa ja siihen helmikuussa 2016 tehdyssä lisäyksessä listatut maat, joissa käynyt henkilö ei enää päässyt USA:an viisumivapaasti.

* Presidentti Donald Trumpin määräyksen osissa 1 ja 2 määritellään tarkoitus. USA:n politiikkana todetaan olevan suojella kansalaisiaan ulkomaisilta vihamielisiltä valtioilta ja niiltä, jotka ”osallistuvat kiihkoiluun tai vihaan (mukaan lukien ’kunnia’murhat tai muut väkivallan muodot naisia vastaan, tai muuta kuin omaa uskontoaan harjoittavien vainot) tai ne jotka sortaisivat minkä tahansa rodun, sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen amerikkalaisia”.

* Osa 5 jäädyttää USA:n varsinaisen pakolaisohjelman 120 vuorokaudeksi. Tuona aikana viranomaisten kerrotaan käyvän ohjelman läpi ja päättävän uhkien havaitsemisen aiheuttamista lisätoimenpiteistä.

Merkittävä kohta määräyksessä tulee tämän jälkeen. 120 vuorokauden jälkeen saa uskonnollisen vainon perusteella turvapaikkaa hakeva etusijan, jos hänen uskontonsa on hänen lähtömaassaan vähemmistönä.

Kristittyjä, muslimeita tai muita uskontoja ei tässä kohdassa tai muuallakaan dokumentissa mainita lainkaan.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt