Verkkouutiset

Bayer Oy:n Tomi Penttilä, Miriam Holstein ja Kati Nyman vastaanottivat tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnon Helsingissä 19 . marraskuuta 2021. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Tässä on maailman tiukin koronasulku: Ihmiset nälkiintyvät kodeissaan

Kiinalainen Xi'anin kaupunki on yhdeksättä päivää suljettuna.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yli 13 miljoonaa määrättiin viime viikolla karanteeniin kiinalaisessa Xi’anin kaupungissa koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Nyt kaupungin asukkaat pyytävät sosiaalisessa mediassa apua muun muassa ruoan loppumisen vuoksi.

Asiasta uutisoi Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Xi’anin alkuperäisillä karanteenisäädöksillä yksi asukas joka ruokakunnasta sai poistua kauppaan kahden päivän välein. Maanantaina säännöt kuitenkin muuttuivat ja nyt kukaan ei saa poistua kotoaan muuten kuin koronatestiä varten.

Kaupungin asukkaat ovat kirjoittaneet kiinalaiseen Weibo-nimiseen sosiaalisen median kanavaan ja pyytäneet apua ruoan ja muiden päivittäistavaroiden loppumisen vuoksi.

– Kuulin, että toiset alueet saavat vähitellen tarvikkeita, mutta minä en ole saanut mitään enkä saa mennä ulos. Tilasin verkosta ruokaa neljä päivää sitten mutta siitä ei ole näkynyt jälkeäkään. En ole saanut vihanneksia päiväkausiin, yksi käyttäjä kirjoittaa.

Toisen asukkaan mukaan hänen perheestään on loppunut ruoka, eikä kukaan perheestä ole saanut poistua kotoaan kolmeentoista päivään.

Paikalliset viranomaiset myöntävät, että logistiikka- ja jakeluongelmat ovat hidastaneet jakeluprosessia, mutta maan kauppaministeriön mukaan kaikilla asukkailla on ollut riittävästi perustarvikkeita saatavilla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)