SDP:n Suna Kymäläinen lyttää taksiuudistksen. LEHTIKUVA/ONNI OJALA

”Taksiuudistus on ollut totaalinen fiasko”

SDP:n Suna Kymäläisen mielestä taksiuudistus on ollut totaalinen fiasko.

SDP:n kansanedustaja, liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Suna Kymäläinen sanoo, ettei ole yllättynyt liikenne- ja viestintäministeriön Traficomin tänään julkaistuista taksikyselyn tuloksista. Kyselyn mukaan enemmistö Suomen maakunnista ei ole hyötynyt taksiuudistuksesta.

– Valitettavasti kyselyn tulos ei yllätä. Uudistus toteutettiin lupaillen hintojen alenemista, mutta hyötyjien joukko on jäänyt vähäiseksi. Myös alan epävarmuus on käsin kosketeltavaa. Yli viidesosa taksiyrittäjistä sanoo, että ei aio jatkaa kahden vuoden päästä töitä. Se on vakava viesti, sanoo Kymäläinen.

Kymenlaakso on tutkimuksen mukaan ollut hallituksen taksiuudistuksen suurin häviäjä. Siellä taksien hinnat ovat nousseet syksyllä jopa Uuttamaata enemmän, liki kymmenen prosenttia.

– Tässä on käynyt juuri niin kuin olemme koko ajan varoittaneet, eli tavallinen suomalainen joutuu maksajaksi (Juha) Sipilän (kesk.) ja Anne Bernerin (kesk.) idealistiselle taksileikille. Lokakuussa hinnat olivat Traficomin mukaan koko maassakin keskimäärin 3,6 prosenttia korkeammat kuin ennen liikennepalvelulain voimaantuloa.

Kymäläisen mukaan hallituksen lupailemat hinnanalennukset ovat suurelta osalta jääneet saamatta. Lisäksi moni invataksien käyttäjä pelkää turvallisuutensa puolesta.

– Tuntien jonotusten ja saapumattomien kyytien lisäksi pelko omasta turvallisuudesta on kasvanut, kun kuljetuksia ovat hoitaneet osaamattomat tahot. Surullisinta on ollut lukea erityislasten epäonnistuneista koulukuljetuksista, joissa toisinaan on vältytty järkyttäviltä seuraamuksilta ainoastaan tuurilla.

– Taksiuudistus on ollut totaalinen fiasko. Mikäli poliittista tahtoa olisi ollut, olisi lakiuudistus voitu toteuttaa vaiheittain ja seurata samalla sen vaikutuksia. Sipilän hallitus ministereineen jätti taksisotkunsa jäljet muiden siivottavaksi ensi vaalikaudella. Paluuta vanhaan ei valitettavasti ole, joten tehtäväksi jää etsiä tavat vahinkojen minimointiin, Kymäläinen sanoo.