Verkkouutiset

KKV:ssä on ollut vireillä useita taksialaa koskevia kilpailunrajoitusepäilyjä kesän 2018 jälkeen. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Taksikartellista määrättiin uhkasakko

Hyvinkään alueen taksiyrittäjät ovat syyllistyneet kiellettyyn kartellitoimintaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hyvinkään alueella toimivat taksiyrittäjät olivat sopineet, että taksiautoilijat eivät aja taksitolpille odottamaan kyytejä omien ajovuorojensa ulkopuolella.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV on määrännyt, että yrittäjien on lopetettava menettely kilpailulain vastaisena.

– Taksiyrittäjät ovat keskenään kilpailevia yrityksiä ja heidän tulee itsenäisesti päättää muun muassa siitä, milloin he tarjoavat palveluitaan, KKV toteaa.

Hyvinkään alueen taksiyrittäjät olivat alkuvuonna 2017 laatineet ”herrasmiessopimuksen”, jonka mukaan ajovuorojen ulkopuolella ajavat taksit eivät kirjaudu Hyvinkään alueen taksitolpille, eivätkä ota vastaan tolpille ohjautuvia tilauksia ja asiakkaita.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on antamassaan päätöksessä katsonut, että kyse on kilpailulaissa kielletystä kartellista, ja on kieltänyt menettelyn jatkamisen. Lopettamismääräyksen tehosteeksi on asetettu uhkasakko, jonka suuruus on 1[nbsp]700–17[nbsp]200 euroa riippuen taksiyrityksen liikevaihdosta. Uhkasakko tulee asianosaisten maksettavaksi, mikäli kieltoa ei noudateta.

Selvitysten aikana jotkut alueen taksiyrittäjistä ovat tuoneet esille, että KKV:n lainvastaiseksi toteama toimintatapa on jo lopetettu.

– Virastolle ei ole kuitenkaan toimitettu tästä riittävää näyttöä, ja siksi virasto katsoi tarpeelliseksi antaa määräyksen lopettaa menettely uhkasakon nojalla. Vaikka taksiyrittäjien toiminta kuuluu luonteensa puolesta vakavimpiin kilpailunrajoituksiin, toiminnan paikallisuuden, asianosaisten liiketoiminnan vähäisen volyymin ja muiden menettelyn erityispiirteiden vuoksi KKV ei esittänyt markkinaoikeudelle, että se määräisi seuraamusmaksun kartellitoiminnasta, vaan on pitänyt kieltopäätöstä tarkoituksenmukaisena keinona sen varmistamiseksi, että asianosaiset lopettavat kilpailunrajoituksen, KKV toteaa.

Kilpailu- ja kuluttajavirastossa on ollut vireillä useita taksialaa koskevia kilpailunrajoitusepäilyjä kesän 2018 jälkeen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)