Kun populistinen suuntaus valtaa toisen valtapuolueen, se valtaa samalla koko poliittisen järjestelmän. Näin on käynyt Yhdysvalloissa ja erityisesti republikaanipuolue on nyt tienhaarassa.

Kun Donald Trumpin kannattajat ryntäsivät Yhdysvaltain kongressin sisätiloihin, ensimmäinen reaktio monilla oli järkytys. Ovia ja ikkunoita hajottava sekä virkavallan kanssa yhteenottanut väkijoukko on pelottava näky – varsinkin kun kyseessä on laillista demokraattista vaalitulosta vastustavaa liikehdintä.

Vaikka mielenosoitus saatiin lopulta haltuun ja sen voimin Yhdysvaltain demokratiaa ei kaadettu, tapahtumat jäävät historiaan. Kuvat edustajainhuoneen puheenjohtajan puhujapönttöä varastavista ja kongressin tiloissa ilakoivista mielenosoittajista sekä yhteenottojen vaatimat kuolonuhrit eivät unohdu hetkessä. Eivät Yhdysvalloissa kuin muuallakaan maailmassa.

Mielenosoitus oli poikkeuksellinen ja siksi sen merkitystä olisi myös syytä arvioida ensimmäisten reaktioiden laannuttua. Tapahtumien keskellä unohtui helposti, että väkijoukko pyrki alun perin estämään Joe Bidenin ja tämän varapresidentti Kamala Harrisin vaalivoiton vahvistuksen kongressissa. Yhtä olennaista on, miten aiemmin samana päivänä demokraatit olivat ottaneet merkittävän tuplavoiton Georgian senaattorivaaleissa. Voitto oli niukka ja niin on myös senaatin jako demokraattien ja republikaanien välillä. Jatkossa tilanne on senaattoripaikkojen osalta 50-50, mutta kallistuen kuitenkin demokraateille, sillä tasatilanteessa varapresidentin ääni ratkaisee.

Näillä näkymin Yhdysvaltain vallansiirto etenee suunnitelman mukaan: Joe Biden nimitetään presidentiksi tammikuun 20. päivä. Samaan aikaan kuitenkin Trumpin kannattajien ryntäys kongressiin varjostaa tulevan hallinnon työtä. On suorastaan irvokasta, miten lähestulkoon saman vuorokauden sisällä demokraattien poliittisen värisuoran juhlinta vaihtui pelonsekaisiin tunteisiin.

Yhdysvaltain poliittisten voimasuhteiden jako on joka tapauksessa nyt vakiintunut demokraattien eduksi ainakin vuoteen 2022 asti, jolloin maassa käydään välivaalit. On todennäköistä, että kongressin ryntäys antaa demokraateille ainakin hetkeksi etumatkaa poliittisessa ilmapiirissä. Mielipidemittausten mukaan enemmistö amerikkalaisista ei hyväksy tunkeutumista kongressiin.

Tempaus on myös omiaan repimään jo valmiiksi tuuliajolla olevaa republikaanipuoluetta. Tappiostaan huolimatta Donald Trump on kieltäytynyt tunnustamasta julkisuudessa häviötään ja on provosoinut kannattajiaan kutsumalla vaaleja perättömästi varastetuiksi. Presidentti on jäänyt vähitellen yksin, kun merkittävät republikaanipoliitikot, kuten varapresidentti Mike Pence ja senaattori Mitch McConnell ovat kääntäneet hänen salaliittoteorioilleen selkänsä.

Trumpin aika presidenttinä on päättymässä, mutta vuonna 2016 alkanut tarina ei kuitenkaan pääty noin vain. Vaikka Trump hävisi jatkokauden, hän sai taakseen 70 miljoonan amerikkalaisen tuen, ja kuten kongressimellakan yhteydessä nähtiin, osa hänen kannattajistaan on valmis tukeutumaan myös väkivaltaan. Yhdysvaltain demokraattinen järjestelmä onkin vaikeiden aikojen keskellä.

Monipuoluejärjestelmiä kritisoidaan perinteisesti niiden jatkuvista kompromissien hakemisesta ja ajoittain heikoista hallituksista. Yhdysvallat on Trumpin kauden aikana osoittanut, aivan kuten Iso-Britannia brexitin myötä, miten kaksipuoluejärjestelmät ovat demokratioistaan huolimatta erityisen alttiita poliittisille kriiseille.

Kun populistinen suuntaus valtaa toisen valtapuolueen, se valtaa samalla koko poliittisen järjestelmän. Näin on käynyt Yhdysvalloissa ja erityisesti republikaanipuolue on nyt tienhaarassa. Irtaantuminen Trumpista on ollut selvää puolueen johtavien poliitikkojen toimesta, mutta nähtäväksi jää, onko se liian myöhäistä. Toki puolueella on pitkät perinteet Yhdysvaltain historiassa ja sen asema on edelleen vahva. Trumpin myötä puolue on päästänyt valloilleen voimat, joita se ei välttämättä edes itse voi jatkossa hallita. Äärimmäisenä ratkaisuna on ehdotettu jopa uutta republikaanipuoluetta.

Järjestelmän kriisit koskevat myös demokraattipuoluetta. Kuluneen vuosituhannen aikana erityisesti demokraattiehdokkaat ovat rikkoneet Yhdysvalloissa lasikattoja kun vähemmistöt, naiset ja nuoret ovat löytäneet tiensä maan edustuksellisen demokratian korkeimmille paikoille. Samalla teemat, kuten tasa-arvo, ilmastonmuutos sekä terveydenhuollon ja koulutusjärjestelmän uudistus ovat nousseet vahvemmin esille Yhdysvaltain politiikassa. Demokraatit ovat kuitenkin kohdanneet voimakasta vastustusta tavoitteilleen erityisesti Barack Obaman kausilta lähtien.

Jyrkentynyt poliittinen ilmapiiri ei ole yksinomaa Trumpin luomus, mutta se on erityisesti syventynyt hänen kaudellaan. Vaikka demokraateilla onkin nyt edessään poliittinen värisuora, puolue voi odottaa rajua vastustusta republikaaneilta jatkossakin. Trumpin luoma sekaannus saattaa heikentää puoluetta, mutta todennäköisesti vain väliaikaisesti – myös Joe Bidenilla on edessään kivinen tie.

***

Yhdysvaltain tilanne on ollut jo pitkään huolestuttava, sillä sen päätöksentekokyvyllä on merkitystä myös kansainväliseen politiikkaan. Tämä oli ilmiselvää jo Trumpin kaudella, jolloin Yhdysvallat on kiistatta kärsinyt mainehaittaa ja luottamuspulaa sen liittolaisten silmissä.

Biden onkin ottanut tehtäväkseen korjata välit muun muassa Euroopan kanssa. Yhteisiä aiheita löytyy varmasti niin ilmastonmuutoksen, kauppasuhteiden ja turvallisuuspolitiikan saralla. Edessä on transatlanttisten suhteiden kuherruskuukaudet kun myös EU:n sisällä on jo kovaa vauhtia kaavailtu muun muassa yhteistä huippukokousta ja aloitteita suhteiden kehittämiseksi.

Positiivista viime päivien tapahtumissa onkin ollut senaatin kallistuminen demokraattien puoleen, sillä se parantaa huomattavasti Bidenin hallinnon mahdollisuuksia saada kansainvälisiä sopimuksia läpi kongressissa. Bidenin Yhdysvallat voi sittenkin olla Euroopalle erittäin hyvä kumppani – ei vain retoriikan osalta. Euroopassa tarvitaan kuitenkin myös pelisilmää ja joustavuutta, mikäli uutta transatlanttista agendaa halutaan rakentaa. Pyrkimys solmia investointisopimus Kiinan kanssa juuri ennen Yhdysvaltain uuden hallinnon virkaanastumista onkin tässä mielessä arveluttavaa. Euroopassa olisi ymmärrettävä, että Yhdysvaltain voimasuhteet ovat vain niukasti Bidenin puolella. Vaikka Yhdysvaltain sisäiset asiat ovatkin Bidenin huolia, tilanne maassa on hyvin arka, kuten olemme saaneet todistaa.

Eurooppalaisten on oltava valmis tulemaan vastaan, kun osapuolet käyvät neuvottelupöytiin. Tuki Bidenille Yhdysvaltain eheyden rakentamiseksi on myös viime kädessä eurooppalaisten etu – viimeiset neljä vuotta varpaillaan oloa Euroopassa luulisi opettaneen tämän kantapään kautta.