Verkkouutiset

Näissä kunnissa tapahtuu eniten hirvi- ja peurakolareita

Suomen teillä sattui viime vuonna noin 12000 riistaonnettomuutta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eniten niitä sattuu marraskuussa. Hirvionnettomuuksia tilastoitiin viime vuonna 1[nbsp]956 ja peuraonnettomuuksia 6[nbsp]251.

Tilastokeskuksen kokoama riistaonnettomuustilasto osoittaa, että suurin osa tieliikenteen riistaonnettomuuksista tapahtui viime vuonna Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Pirkanmaalla. Riistaonnettomuuksista valtaosa oli autojen törmäyksiä valkohäntäpeurojen ja metsäkauriiden kanssa.

– Valkohäntäpeuraonnettomuuksien kuntalistaus konkretisoi hyvin tosiasian, että peurakanta on tiheimmillään eteläisessä ja lounaisessa Suomessa. Näillä alueilla riski ajaa peurakolari on kaikkein suurin ja erityisen suuri se on nyt marraskuussa, jolloin sattuu valtaosa hirvieläinonnettomuuksista, kertoo LähiTapiolan liikenneturvallisuuden johtava asiantuntija Markus Nieminen.

Tieliikenteen riistaonnettomuuksista valtaosa sattuu tähän aikaan vuodesta. Marraskuussa kirjattiin viime vuonna yli 2[nbsp]000 riistaonnettomuutta eli pääasiassa hirvi-, peura tai kauriskolaria, joka on kuudesosa viime vuoden yli 12[nbsp]000 riistaonnettomuudesta.

– Hirvikolarit jakautuvat tasaisemmin eri puolille Suomea. Autoilijoiden kannattaakin olla nyt erityisen tarkkana aamu- ja iltahämärissä. Taajaman ulkopuolella kannattaa käyttää kaukovaloja aina kun se on mahdollista. Ajaessa on tärkeää suunnata katse mahdollisimman kauas ja tarkkailla myös tien reunoja. Liikennemerkein osoitetuilla hirvieläinvaara-alueilla suosittelen alentamaan ajonopeutta, Nieminen sanoo.

Näissä kunnissa sattui eniten valkohäntäpeuravahinkoja 2018 – TOP 20
1. Raasepori 365
2. Salo 318
3. Loimaa 258
4. Sastamala 228
5. Urjala 210
6. Pöytyä 186
7. Hämeenlinna 171
8. Loppi 149
9. Lohja 144
10. Kirkkonummi 136
11. Nurmijärvi 132
12. Punkalaidun 112
13. Huittinen 108
14. Janakkala 107
15. Akaa 105
16. Pori 102
17. Vesilahti 95
18. Masku 91
19. Eura 89
20. Inkoo 87

Näissä kunnissa sattui eniten hirvivahinkoja 2018 – TOP 20
1. Kouvola 36
2. Kuopio 36
3. Mikkeli 31
4. Jyväskylä 29
5. Kurikka 26
6. Kokkola 22
7. Mäntsälä 22
8. Pori 22
9. Salo 22
10. Raasepori 21
11. Äänekoski 20
12. Hämeenlinna 19
13. Kontiolahti 19
14. Loviisa 19
15. Rovaniemi 19
16. Vihti 19
17. Joensuu 18
18. Sotkamo 18
19. Juva 17
20. Kitee 17

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)