”Demarit rahoittavat miljardimenonsa kiristämällä työnteon, yrittäjyyden, omistajuuden ja yritysten verotusta. Eivätkö he vieläkään tajua, että tällaiset veronkiristykset ovat myrkkyä talouden kasvulle?”
”Ottaen huomioon Alex Stubbin kaikkinaisen EU-osaamisen, huikean kielitaidon ja uskomattomat verkostot, hän olisi aivan loistava EU-komission puheenjohtaja”, sanoo Ben Zyskowicz.
”Jos Timo Harakka (sd.) seurustelisi tavallisten suomalaisten kanssa, niin se huomaisi, että ihan tavallisten työtätekevien suomalaisten mielestä ei kannata tehdä ylitöitä, koska siitä menee liikaa veroihin.”
'Ei tavallinen kansalainen voi ymmärtää eikä hänen pidäkään voida ymmärtää, miten on mahdollista, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttäjä tai lapsen raiskaaja saa ehdollisen tuomion'.
”Suomen hallitus esitti Suomen eduskunnalle, että nuori ei saa, siis alaikäinen, väärillä papereilla huijatakseen hankkia itselleen viinaa. Ja Suomen eduskunta päätti, että kyllä saa.”
'Keskeinen tarkoitus on, että päästään siitä sietämättömästä tilanteesta, jossa pankkien voitot ovat yksityisiä mutta tappiot menevät veronmaksajien piikkiin'.
Entä jos joku keski-ikäinen valkoinen miespoliitikko olisi kirjoittanut vaikka suomenruotsalaisista tai maahanmuuttajista, että he lähinnä harrastavat insestiä ja hakkaavat vaimojaan?
”Suomessa on suunnilleen maailman pienimmät tuloerot ja se on hyvä asia. Koska jos meillä olisi liian isot tuloerot, se olisi vahingollista kansakunnan eheydelle ja myös mahdollisuuksien tasa-arvon kannalta se olisi ongelma.”