Verkkouutiset

”Israel voi joutua tekemään invaasion Iraniin”

Raportin mukaan vakavin uhka Israelille tänä vuonna olisi maan pohjoisosassa syttyvä sota.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Israelin on varauduttava ulottamaan Iranin-vastaiset sotilaalliset toimensa Syyrian lisäksi Libanoniin ja Iraniin, selviää israelilaisen Institute for National Security Studies -tutkimuslaitoksen raportista.

Asiasta tässä uutisoivan Jerusalem Postin mukaan raportissa varoitetaan, että Israel voi joutua ”tekemään invaasion Iraniin estääkseen maan vaikutusvallan kasvun Syyriassa”.

Iran tukee Syyrian sisällissodassa Syyrian hallitusta. Syyriassa on paljon Iranin asevoimien ja vallankumouskaartin sotilaita. Israelin ase- ja ilmavoimat ovat tehneet Syyriassa viime vuosina satoja iskuja Iranin sotilaskohteisiin. Israelin tavoite on estää Irania kasvattamasta vaikutusvaltaansa Syyriassa.

Iran tukee myös libanonilaista Hizbollah-äärijärjestöä, joka on ottanut yhteen Israelin kanssa. Iranin avulla Hizbollah on saanut kerättyä suuren raketti- ja ohjusarsenaalin.

Raportin mukaan Israel voi toistaiseksi turvautua laadukkaaseen tiedusteluunsa ja täsmäiskuihinsa pyrkiessään estämään Iranin vaikutusvallan kasvun Syyriassa.

– Israelin pitää myös varautua mahdollisuuteen, että sota laajenee suoraan Libanoniin ja Iraniin. Syyrian armeijan kunnostaminen on jo aloitettu, ja se voi johtaa hallinnon itsevarmempiin otteisiin Israelin ilmavoimia vastaan Syyrian ilmatilassa. Yhteenottoa venäläisjoukkojen kanssa on pyrittävä välttämään kaikin keinon, raportissa todetaan.

Raportti korostaa, että Israelin on otettava huomioon Syyrian, Libanonin ja Gazan kaistan raja-alueet, jotka ovat erittäin räjähdysherkkiä. Näillä alueilla tilanne voi nopeasti eskaloitua ja puhjeta sodaksi.

Vakavin uhka Israelille vuonna 2019 olisi maan pohjoisosassa syttyvä sota, jossa Iran, Hizbollah ja Syyria olisivat mukana. Sotatoimet todennäköisesti leviäisivät maan eteläosiin, ja Israelin pitäisi taistella myös gazalaisia terroristijärjestöjä vastaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)