Verkkouutiset

Syyrian kemiallisessa iskussa käytettiin venäläisvalmisteisia pommeja – selvitys

Ihmisoikeusjärjestön selvityksen perusteella Syyrian hallinto on käyttänyt toistuvasti kemiallisia aseita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Syyriassa huhtikuun alussa tehdyssä tuhoisassa kemiallisessa hyökkäyksessä käytettiin Human Rights Watchin tutkimusten mukaan venäläisvalmisteisia KhAB-250 -pommeja.

Neuvostoaikaiset pommit on suunniteltu erityisesti sariinikaasun levittämiseen. Iskuun käytettyjen pommien jäänteet ja niistä jääneet jäljet viittaavat vahvasti siihen, että kyse oli juuri näistä aseista.

Venäjä on kiistänyt väitteet.

Kansainvälinen yhteisö on tuominnut Khan Sheikhounin alueelle kohdistuneen iskun jyrkästi. Yhdysvallat laukaisi iskun takia risteilyohjuksia Syyrian presidentti Bashar al-Assadin joukkojen tukikohtaan, josta kemiallisen hyökkäyksen uskotaan lähteneen.

Khan Sheikhounin iskussa menehtyi ainakin 92 ihmistä. Heistä 30 oli lapsia.

Human Rights Watchin mukaan Syyrian hallituksen joukot ovat käyttäneet kemiallisia aseita myös kolmessa muussa hyökkäyksessä joulukuussa 2016 ja maaliskuussa 2017.

Assadin hallinnon kemiallisten aseiden käyttöä käsitellään tästä löytyvässä laajassa raportissa.

Toistuva kemiallisten aseiden käyttö heikentää entisestään Assadia tukevan Venäjän väitteitä. Venäjän mukaan Khan Sheikhounin kemialliset aseet olivat todellisuudessa peräisin Assadin pommikoneiden tuhoamasta kapinallisten asevarastosta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)