Syöpään sairastuneen henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen on oleellinen osa syövästä ja syöpähoidoista toipumista, muistutetaan Docrates Syöpäsairaalan tiedotteessa.
Dosentti Päivi Hietasen mukaan potilaiden yleisimmät tunteet syöpädignoosin hetkellä ovat hämmennys ja huoli tulevaisuudesta. Hoidossa hän painottaa potilaan yksilöllisiä tarpeita ja kannustaa heitä hakemaan apua matalalla kynnyksellä, jos sitä on tarjolla.
– Syöpädiagnoosi on potilaalle hyvin hämmentävä kokemus. Usein aivan ensimmäiseksi halutaan tietää, onko syövästä mahdollisuus parantua. Kuolemanpelko on usein alussa voimakasta; se on ihmisen luonnollinen reaktio, Hietanen sanoo tiedotteessa.
Tarkemmat kysymykset nousevat esille pikkuhiljaa, kun diagnoosista on kulunut aikaa.
– Lisäkysymykset nousevat esille vähitellen. Kysymykset ovat usein hyvin konkreettisia, kuten mitä potilas saa tehdä hoitojen aikana, ja miten syövänhoito tulee vaikuttamaan omaan arkeen, Hietanen kertoo.
Hietasen mukaan olisi tärkeää ymmärtää, että sairauteen sopeutuminen on prosessi, joka vaatii aikaa.
– Ensimmäisessä tapaamisessa lääkärin olisi hyvä varmistaa, minkälainen tukiverkosto potilaalla on ympärillään sekä tarvittaessa antaa potilaalle tukijärjestöjen yhteystietoja ja tietoa vertaistukiryhmistä. Kun ihmisellä todetaan syöpä ja laitetaan lähete hoitoihin, pitäisi aina pystyä varmistamaan, ettei hän jää yksin sairautensa kanssa. Myöhemmissäkin tapaamisissa on tärkeää varmistaa potilaan henkinen jaksaminen, Hietanen sanoo.
Hietasen mukaan tärkeintä sairauden alkuvaiheessa olisi, että potilaalle taataan turvallinen ilmapiiri, jossa ollaan aidosti läsnä häntä varten. Hän muistuttaa, että potilaan kohtaamiseen ei ole olemassa valmista kaavaa, mutta hoitavien henkilöiden tulisi miettiä potilasta yksilönä.
Hietasen mukaan vuorovaikutustaitojen ja ihmisen yksilöllisyyden huomioimisen tulee nykyisin olla osa lääkärin ammattitaitoa. Potilaiden henkinen puoli osataankin ottaa aiempaa paremmin huomioon, mikä on seurausta yhteiskunnallisen ilmapiirin sekä arvojen muutoksesta.
– Suomalaisten lääkärien koulutuksessa on ollut vuorovaikutusopetusta jo noin 30 vuoden ajan. Nykyisin vuorovaikutustilanteet ovat hyvin moninaisia ja jo opiskeluaikana on koulutusta siitä, miten huonoja uutisia kerrotaan potilaalle. Nämä asiat tiedostetaan nykyisin huomattavasti paremmin ja tilanne on muuttunut myönteisempään suuntaan. Haasteena on kuitenkin yhä se, että lievempi ahdistus ja masennus saattaa hoitotilanteessa jäädä huomiotta, vaikka potilas saattaisi tarvita henkistä tukea, Hietanen kertoo.
