Oli selvää, että hän hakeutui sotilasuralle ja valmistui upseeriksi korkein arvosanoin vuonna 1912.
Ensimmäisessä maailmansodassa loistavan uran hävittäjälentäjänä tehnyt Hermann Göring tapasi Adolf Hitlerin ensimmäisen kerran vuonna 1922. Miehet tulivat hyvin toimeen ja Göring sai nopeasti merkittävän aseman NSDAP-puolueen riveissä.
Myöhemmin kolmannen valtakunnan aikana turhamaisella Göringillä oli lukemattomia titteleitä, joista tärkeimmät olivat Luftwaffen komentaja ja valtakunnanmarsalkka. Hänelläoli keskeinen rooli myös natsi-Saksan toteuttamassa juutalaisten kansanmurhassa.
Henkilökohtaisia ongelmia
Tehtävien kasaantuessa kiivastahtinen elämä vaati veronsa. Göringistä tuli suursyömäri ja erityisesti makeat kermakakut olivat hänen suosikkejaan. Vuonna 1933 Göring painoi jo 130 kiloa ja hän hikoili niin paljon, että joutui vaihtamaan vaatteita useita kertoja päivässä.
Lihomisen ohella Göring kärsi huumeriippuvuudesta, joka oli saanut alkunsa jo vuonna 1923. Tuolloin lääkäri oli määrännyt hänelle morfiinia lievittämään kipua tulehtuneissa haavoissa, jotka hän oli saanut haavoituttuaan epäonnistuneessa vallankaappausyrityksessä Münchenissä. Göring pääsi irti huumekoukusta vasta kesällä 1945 ollessaan vankeudessa.
Taidekerääjä ja varas
Valtakunnanmarsalkalla oli myös mittava taidekokoelma, jonka perusta oli luotu jo ennen sotaa. Hän keräsi erityisesti flaamilaisten mestarien teoksia. Suurena tavoitteena oli perustaa Göringin nimeä kantava arvotaidegalleria, jonka avajaiset olisivat suunnitelmien mukaan olleet vuonna 1953 hänen täyttäessään 60 vuotta.
Göring vihasi modernia maalaustaidetta, mutta liikemiestaidoista kertoo, että hän hankki itselleen useita Joseph Goebbelsin vuonna 1937 järjestämän rappiotaiteen näyttelyn maalauksia. Göring ymmärsi niillä olevan arvoa ulkomailla ja käytti maalauksia kaupanteossa eri gallerioiden kanssa.
Saksan aluevaltaukset mahdollistivat arvotaiteen järjestelmällisen ryöstön ympäri Eurooppaa. Göringin tiedetään esimerkiksi käyneen Pariisin Jeu de Paume -taidemuseossa useita kertoja ja valikoineen sieltä itselleen kymmeniä maalauksia.
Göring rakasti myös jalokiviä ja hän hypisteli niitä etenkin sotatoimien sujuessa huonosti ja epäonnistumisten seuratessa toisiaan.
Välirikko Hitleriin
Sodan loppuvaiheessa Göringin ja Hitlerin välit olivat viilenneet muun muassa Luftwaffen epäonnistumisten myötä. Viimeisen kerran miehet kohtasivat Berliinissä 20. huhtikuuta 1945. Göring matkusti Berchtesgadeniin Etelä-Saksaan Hitlerin jäädessä saarroksiin bunkkeriinsa.
Göring pohti kuumeisesti, tulisiko hänestä varmasti seuraava Saksan johtaja, kuten jo kesäkuussa 1941 säädetty asetus totesi. Valtakunnanmarsalkka lähetti Hitlerin sähkeen, jossa hän totesi ottavansa johdon haltuunsa, ellei vastausta tulisi pian.
Hitlerin vastauksena oli erottaa Göring kaikista tehtävistään ja hänet määrättiin pidätettäväksi maanpetoksesta syytettynä. Valtakunnanmarsalkan pelasti Hitlerin itsemurha.
Oikeudenkäynti
Göring antautui yhdysvaltalaisjoukoille ja hän oli vankeudessa hyvin yhteistyöhaluinen. Itse asiassa Göring oli kaikista korkea-arvoisista saksalaisvangeista helpoimpia, hän sopeutui vankilaolosuhteisiin ja hyväksyi kohtalonsa tyynesti.
Kuulusteluissa natsijohtaja kertoi laajasti omia näkemyksiään sodan kulusta ja väitti esimerkiksi Hitlerin tehneen suuren virheen vuonna 1940. Tuolloin Göring oli neuvonut Führeriä hyökkäämään Espanjan alueen kautta Gibraltarille, joko maan johtaja Francisco Francon suostumuksella tai ilman.
Kansainvälinen sotarikosoikeudenkäynti Nürnbergissä oli Göringille henkilökohtaisesti tärkeä, vaikka tuomio olikin jo etukäteen selvä. Saksan korkeimpaan johtoon kuuluneena hän tiesi olevansa draaman tähtiesiintyjä ja median huomion kohteena.
Aluksi näin olikin, mutta oikeudenkäynti kesti 218 päivää, joten toimittajat alkoivat kyllästyä prosessiin ja Göring menetti monen kuukauden ajaksi uutisarvonsa. Pahinta temperamenttiselle Göringille oli, että hän joutui olemaan oikeussalissa hiljaa marraskuun lopusta 1945 maaliskuuhun 1946.
Viimein maaliskuun 8. päivänä 1946 lähtien Göringin puolustus pääsi todistajineen ääneen. Göring itse pystyi erinomaisen muistinsa avulla vastaamaan syyttäjien kysymysten virtaan vaivattomasti. Monet tuomarit huomasivat Göringin olevan niskan päällä ja koko oikeudenkäynnin tarkoitus alkoi horjua.
Joka tapauksessa päätökset tulivat ja Göring tuomittiin kuolemaan hirttämällä ja anomus päästä teloitusryhmän eteen hylättiin. Göring kuitenkin vältti köyden jatkoksi joutumisen, sillä hän oli jollain tavoin saanut käsiinsä myrkkyampullin, jonka hän nielaisi kaksi tuntia ennen teloitusta.
Heinrich Fraenkel & Roger Manvell: Hermann Göring. Nousu ja tuho. 504 sivua. Minerva Kustannus Oy.
JARKKO KEMPPI
