Verkkouutiset

Synkkä kysely: Kuljetusmarkkinat laskusuhdanteessa

Kuljetusmäärien väheneminen jatkuu alan yritysten mukaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kuljetusyritysten ennusteet tammi-huhtikuulle ovat laskeneet jo toista vuotta peräkkäin vuoden 2016 tasolle, kertoo Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry.

SKALin tuoreen kuljetusbarometrin mukaan lähes puolet maa-ainesten kuljettajista ennustaa kuljetusmäärien laskua alkuvuonna, ja 40 prosenttia kertoi kuljetusmäärien laskeneen syksyn aikana. Pääkaupunkiseudulla maa-aineskuljetusten kysyntä kasvoi, mutta maakunnissa kysyntä laski selvästi.

Lähes 60 prosenttia tukki- ja kuitupuukuljetuksia suorittavista kertoo kuljetusmäärien laskeneen syksyn aikana, ja 63 prosenttia kertoo liikevaihdon laskeneen.

– Loppuvuoden työtaistelut tulivat vaikeaan aikaan. Sellun maailmanmarkkinahinta on romahtanut muun muassa ylitarjonnasta johtuen. Lämmin keli on vaikeuttanut puunkorjuuta ja puukauppa on hiljentynyt, kertoo Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:n toimitusjohtaja Kari Palojärvi tiedotteessa.

Kaikkia kuljetuslajeja tarkasteltaessa kuljetusmäärät laskivat joka kolmannessa kuljetusyrityksessä viime vuoden loppuosalla. Lähes yhtä moni yritys arvioi kuljetusmäärien laskevan kevään aikana. Vain joka kuudes kertoo kuljettaneensa aiempaa enemmän tavaraa syksyn aikana.

Kuorma-autokanta Suomessa on pienentynyt 1 300 ajoneuvolla vuoden sisällä. Joka kymmenes kuljetusyritys on vähentämässä ajoneuvomääräänsä. Myös kuljetusyritysten työvoimapula on helpottunut. Raskaan liikenteen määrä Suomen teillä on laskenut viime vuoden huhtikuusta alkaen.

SKALin mukaan kuljetusbarometrista välittyy kuva, jonka mukaan kuljetusmarkkinat ovat laskusuhdanteessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)