Verkkouutiset

Synkkä ennätys: USA:ssa yli 83000 tartuntaa

Koronatapausten määrä on jatkanut nopeaa kasvuaan myös eri puolilla Eurooppaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvalloissa vahvistettiin perjantaina ennätykselliset 83 010 uutta koronavirustapausta, kertoo terveystilastoja koostava Covid Tracking Project.

Ilmoitetuista tapauksista noin 6 000 kappaletta lisättiin viiveellä virustestien käsittelyjonojen vuoksi.

Terveysviranomaisten mukaan sairaalahoitoon joutuneiden potilaiden määrä on ollut viime viikkoina kasvussa, vaikka kuolleisuus on vähentynyt. Taustalla ovat aiempaa paremmat hoitokäytännöt ja esimerkiksi remdesiviirin kaltaiset lääkkeet. Kehon immuunijärjestelmän ylireaktiota vaimentavien steroidilääkkeiden on lisäksi todettu alentavan Covid-19-kuolleisuutta kymmenillä prosenteilla.

Maailman terveysjärjestö WHO varoittaa pohjoisella pallonpuoliskolla sijaitsevia maita loppusyksyn kärjistyvästä epidemiatilanteesta.

– Seuraavat kuukaudet tulevat olemaan hyvin vaikeita, ja tilanne on menossa vaaralliseen suuntaan osassa maita, WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus sanoi BBC:n mukaan.

Yhdysvalloissa on vahvistettu yhteensä noin 8,5 miljoonaa koronatapausta. Aiempi päiväkohtainen ennätys oli heinäkuun 17. päivältä, jolloin tartuntoja oli 76 842 kappaletta.

Epidemia on kiihtynyt myös lähes koko Euroopassa. Saksassa vahvistettiin perjantaina ennätykselliset 11 242 Covid-19-tapausta ja Ranskassa yli 42 000 tapausta.

Saksassa suhteellisesti eniten sairastuneita on 15–34-vuotiaiden ikäryhmässä. Kuolemantapauksia on vahvistettu yhteensä yli 10 000.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)