Verkkouutiset

Synkkä arvio virusmutaatioista: On ihme, jos eivät leviä Suomessa

Entinen HUS-johtaja uskoo alkuvuoden olevan vaikeaa epidemian aikaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSin entinen toimitusjohtaja, SDP:n kansanedustaja Aki Lindén ihmettelee, miksei kaikille Pohjois-Makedonian Skopjesta Turkuun saapuneille matkustajille tehty koronatestiä.

Helsingin Sanomat uutisoi tiistaina, että esimerkiksi tapaninpäivänä Skopjesta saapuneita ei testattu kentällä. Skopjen lentojen mukana tuli Suomeen syksyllä runsaasti koronatartuntoja, minkä vuoksi lennot keskeytettiin väliaikaisesti. Joulukuun 19. päivä lähtien lennot aloitettiin kuitenkin uudelleen.

− ”Kaikkia Skopjesta Turkuun saapuneita ei testattu” (HS 30.12. A10). Mitä ihmettä tämä? Eikö Turun seudulla ole jo muutenkin Suomen vaikein koronatilanne? Aki Lindén päivittelee Twitterissä.

Hän ehdottaa, että testausresursseja voitaisiin siirtää matkustajatestaukseen muualta.

Lindén kommentoi myös Suomeen joulukuussa ulkomailta rantautuneita koronaviruksen mutaatiomuotoja, joiden on nähty olevan aiempia virustyyppejä ärhäkkäämmin leviäviä. Toistaiseksi niin sanottua brittivarianttia on todettu Suomessa kahdella ja Etelä-Afrikan varianttia yhdellä koronatartunnan saaneella.

− Tietenkin toivon, että #korona viruksen uusi muunnos ei leviäisi Suomessa, mutta pidän ihmeenä, jos niin ei tapahdu − nykyisillä suhteellisen lievillä rajoituksilla. Oletan, että tammi−maaliskuu ovat vaikeaa epidemian aikaa, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)