Verkkouutiset

Valtiovarainministeriön kyltti Helsingissä. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Synkkä arvio Suomen taloudesta: Vain huonoja vaihtoehtoja

Ekonomistin mukaan velkaantuminen jatkuu holtittomasti, eikä käännettä parempaan ole näköpiirissä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n johtava ekonomisti Sami Pakarinen varoittaa Suomen valtion velkaantumisen jatkuvan voimakkaana, jos korjaavia toimenpiteitä ei tehdä.

Hän viittaa valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) lausuntoon, jonka mukaan hallituksen kehysriihessä ei ollut tarjolla hyviä vaihtoehtoja. Menokehykset ylitetään ensimmäistä kertaa lähes kahteen vuosikymmeneen. Kestävyysvajeeksi Vanhanen arvioi 2–2,5 miljardia euroa eli noin puolet aiemmasta laskelmasta.

Pakarinen painottaa, että hyviä vaihtoehtoja ei tietenkään ole.

– Suomi velkaantuu holtittomasti ja käännettä parempaan ei ole edes näkyvissä. On vain huonoja vaihtoehtoja, mutta silti pitää tehdä päätöksiä, jotta tilanne korjaantuu, Pakarinen kirjoittaa Twitterissä.

Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen hämmästelee poliittisten päättäjien passiivisuutta velkaantumisen jarruttamisessa.

– Yksi asia ihmetyttää jatkuvasti. Eduskunnassa on 200 kansanedustajaa, jotka ovat suorastaan vaatineet pääsyä ”hoitamaan yhteisiä asioita” ja sitten, kun pitää tehdä tiukkoja valintoja ja päätöksiä – no, ei sitten haluta tehdä, Sorjonen vastaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)