Verkkouutiset

Synkkä arvio: Koronahuippu ehkä alle kahden viikon päästä

Analyytikon mukaan uudet tartunnat kasvavat noin 13 prosentin viikkotahtia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Seuraava päiväkohtainen ennätys Suomen uusissa koronavirustartunnoissa voi mennä rikki jo alle kahden viikon päästä.

Alueellisia koronatilastoja keränneen ja valtakunnallista tilannetta tutkineen analyytikko Ilkka Rauvolan mukaan koronatartuntojen määrä on viimeisen seitsemän vuorokauden ajan ollut noin 12,9 prosentin kasvussa. Vielä eilen 12. elokuuta keskimääräinen kasvu oli 12,7 prosenttia.

Jos kasvu jatkuu samanlaisena, saavutetaan Rauvolan mukaan kevään tartuntahuippu jo kymmenen päivän päästä.

– Tällä vauhdilla viime kevään koko maan ennätysmäärä (211 tapausta 6.4.) saavutetaan 23. elokuuta. Yhteensä 41 uutta tapausta, Rauvola sanoo.

– Yhteensä 41 tartuntaa 12 päivän viiveellä (jonka sisällä 95% kaikista tapauksista). Skopjen lennon lukuja rupesi tn. tulemaan: 24 tapausta 9.-10.8., joista 12 Varsinais-Suomesta ja 12 HUS-alueelta. Lisäksi tapauksia siirreltiin kohdalleen, mikä on hyvä asia.

Viimeisen kolmen viikon keskimääräinen kasvu asettuu hiukan matalammalle, noin 3,85 prosentin tasolle. Tartunnat ovat erityisesti tällä viikolla olleet nousussa.

Koronan ilmaantuvuus oli THL:n mukaan 12.8. noin 2,5 tapausta 100[nbsp]000 asukasta kohden. Uusia koronatartuntoja todettiin viimeisellä seurantajaksolla 139. Edellisellä seurantajaksolla vastaavat määrät olivat 81 uutta tapausta ja ilmaantuvuus 1,5 tapausta 100[nbsp]000 asukasta kohden.

Arvioitu tartuttavuusluku on tällä hetkellä 1,20-1,60.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)