Juha-Matti Saksan mielestä suuruudesta näyttää Suomessa tulleen itsetarkoitus, vaikka monet maailman parhaimmista yliopistoista ovat pieniä ja erikoistuneita.
– Iso koko tuo usein mukanaan myös jähmeyttä ja lisää byrokratiaa, ei pelkästään tehokkuutta tai säästöjä. Yliopistoja pitäisi arvioida niiden tulosten perusteella, mitä yliopistot saavuttavat tieteellisesti ja miten ne vaikuttavat yhteiskuntaan niihin sijoitettuihin euroihin nähden. Niin suuri, pieni kuin keskikokoinenkin yliopisto voi olla erinomainen, Saksa huomauttaa.
Esimerkeiksi hän nostaa Massachusetts Institute of Technologyn eli MIT:n ja Cali¬fornia University of Technology Caltechin, jotka ovat paitsi huippuja, myös kompakteja ja fokusoituneita.
– Tiedemaailma on kansainvälinen ja toimii paljolti virtuaalisesti, ei paikkasidonnaisesti. Sillä, missä kaupungissa tutkimusryhmä sijaitsee, ei ole niinkään merkitystä, vaan sillä, miten korkeatasoista tutkimusta se tekee ja millainen kumppaniverkosto sillä on, Saksa huomauttaa.
Oleellisinta Saksan mielestä on korkeakoulukentän työnjaon selkeys.
– Kun puhutaan rakenteellisesta kehittämisestä, sen tulisi tarkoittaa paitsi yksiköiden määrää, myös niiden välistä työnjakoa. Tämä on jäänyt keskustelussa vähälle.
Saksan mukaan pienessä maassa resursseja ei kannata hukata siihen, että kaikki tekevät keskinkertaisesti kaikkea.
– Jokaisen yliopiston tulisi keskittyä siihen, missä on todella hyvä ja mikä on relevanttia sekä muiden osaamista täydentävää kansakunnan kannalta, hän toteaa.
