Verkkouutiset

Suurlähettiläs Ylellä Trumpin valinnasta: Yhtäkkiä arvaamattomuus ei olekaan Venäjän etu

Ulkoministeri Timo Soini pitää mahdollisena, että länsimaiden toiminta muuttuu vähemmän ennakoitavaksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Entisen Venäjän-suurlähettiläs René Nybergin mukaan Venäjä saattaa vuorostaan kohdata ennakoimattoman USA:n, kun Donald Trumpista tulee Yhdysvaltain presidentti.

– Jos ajatellaan tässä tilanteessa Venäjää, niin Venäjän kannalta ennakoimattomuus ei yhtäkkiä olekaan heidän etunsa, vaan ennakoimattomuus saattaa olla jotain sellaista, mitä he kohtaavat Yhdysvalloista, Nyberg sanoo Ylen Ykkösaamussa.

Republikaanien presidenttiehdokas voitti kilpailijansa Hillary Clintonin, joka tunnusti tappionsa.

– Me emme tiedä, kuka on Trumpin ulko- tai puolustusministeri, me emme tiedä, kuka on Trumpin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja, Nyberg toteaa.

– Näin ollen tilanne on auki ja kestää hyvin kauan ennen kuin me tiedämme, minkälainen presidentti Trump on.

Nybergin mukaan Venäjän kannalta ennakoimattomuus on ollut heille etu, koska he ovat voineet olla ei-ennakoitavia ja arvaamattomia.

– Mutta yhtäkkiä on syntynyt tilanne, joka on aivan auki.

Ulkoministeri Timo Soinin (ps.) mukaan suurvalloilla on nyt aika paljon tehtävää.

– Meillä on käynnissä maahanmuuttokriisi, on Isis, Aleppon tilanne Syyriassa ja Ukrainan tilanne. Meillä on paljon ratkaisemattomia asioita, joihin ei ole saatu ratkaisua, Soini muistutti Ylellä.

– Minä olen ymmärtänyt, että ennakoitavuus on Venäjälle tärkeää, vaikka venäläiset pyrkivät joskus toimimaan niin, että me muut emme hoksaisi mitä tapahtuu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)