Verkkouutiset

Suurlähettiläs: Tämä väite hävittäjistä on absurdi

Antti Kuosmasen mukaan väite hävittäjien hankkimisen hyödyttömyydestä on päätön.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Filosofian maisteri, entinen suurlähettiläs Antti Kuosmanen ottaa Uuden Suomen Puheenvuoro-osiossa kantaa Suomessa hävittäjähankinnoista käytävään keskusteluun. Kuosmanen näkee hävittäjähankinnan ennen kaikkea turvallisuuspoliittisena ratkaisuna.

– Minusta hävittäjät on hankittava, ja ne on hankittava suunnitellussa laajuudessa ja aikataululla, jonka määrittelee nykyisten hävittäjien vanhentuminen, Kuosmanen kirjoittaa.

– Emme voi sanoa, että olemme varmasti turvassa jos ne hankimme, mutta voimme sanoa, että emme varmasti ole turvassa, jos jätämme ne hankkimatta.

– Jos koronavirus muuttaa maailmaa, se muuttaa sitä luultavasti turvallisuuspoliittisesti huonompaan suuntaan, eivätkä sen vaikutukset kestä vuosikymmeniä, joten on lyhytnäköistä tai pahempaa vedota siihen hankinnan estämiseksi tai edes lykkäämiseksi.

Kuosmanen muistuttaa, etteivät sodat ole kadonneet maailmasta ja siksi valtioilla täytyy olla edelleen sodankäyntikykyä. Maailma on Kuosmasen mukaan muuttunut turvallisuuspoliittisesti ja kaukanakin sijaitsevat maailmanvallat, kuten Kiina vaikuttavat myös Suomen turvallisuustilanteeseen. Myös Venäjään liittyy epävarmuuksia.

– Venäjä halajaa sekä etulaskelmien että suurvalta-addiktion takia lähiympäristönsä hegemoniksi. Se, että sillä ei ole voimavaroja käydä suoraan Yhdysvaltoja ja Kiinaa vastaan ei tarkoita, etteikö se pyrkisi toteuttamaan haavettaan kaikin käytettävissään olevin keinoin. Niihin se lukee myös sodan ja sillä uhkaamisen, jos tilaisuuksia tarjoutuu, Kuosmanen kirjoittaa.

Kuosmasen mukaan väitteet siitä, että hävittäjiä tarvitaan korkeintaan ilmavalvontaan tai paraateihin ovat paikkansa pitämättömiä, jopa absurdeja.

–  Ilmasota on kyllä nykypäivänä erilaista kuin se oli ennen, ja uusia välineitä kuten drooneja myös tarvitaan, mutta hävittäjien ohella, ei asemesta. Kenties hävittäjät tulevaisuudessa toimivat tekoälyn ohjaamina, mutta hävittäjiä ne silti olisivat. Ilmatorjunnan varaan jättäytyminen olisi vähän sama kuin jos maavoimat luopuisivat panssareista, Kuosmanen kirjoittaa.

– On myös väitetty, että hävittäjät ovat hyödyttömiä, koska Venäjä pystyisi tuhoamaan ne lentokentille konfliktin ensi minuutteina. Minun on vaikea uskoa Suomen ilmavoimien olevan niin heikossa tilassa, että eivät edes saisi koneitaan ilmaan ennen kuin ne tuhotaan, mutta jos sellainen vaara on, huonoin keino sen poistamiseen olisi jättää koneet hankkimatta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)