Verkkouutiset

Suurin yhteisharjoitus – Ruotsiin Suomesta yli 1500 sotilasta

Northern Wind -harjoitus on osa maiden välisen puolustusyhteistyön kehittämistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomi osallistuu maanantaista lähtien Ruotsin maavoimien järjestämään Northern Wind 2019 -harjoitukseen Norrbottenissa Pohjois-Ruotsissa.

27. maaliskuuta asti jatkuvaan harjoitukseen on lähetetty maavoimista yli 1 500 sotilasta ja 500 ajoneuvoa. Harjoitusjoukot siirtyivät Suomesta Ruotsiin viime viikonloppuna teitä ja rautateitä pitkin.

Puolustusvoimien mukaan kyseessä on tähän mennessä suurin maavoimien välinen harjoitus, jonka tavoitteena on kehittää Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyötä.

Maavoimien joukot ovat pääosin Jääkäriprikaatista, Kainuun prikaatista, Panssariprikaatista ja Porin prikaatista. Northern Wind on Ruotsin maavoimien pääharjoitus, johon osallistuu yhteensä noin 10 000 henkilöä.

Tästä joukosta ulkomaisia osallistujia on noin 7 000. Ruotsin ja Suomen lisäksi harjoitukseen osallistuvat Norja, Iso-Britannia ja Yhdysvallat.

Joukot harjoittelevat toimintaa osana ruotsalaista prikaatia kehittävät maavoimien joukkojen ja johtajien yhteistoimintakykyä. Tavoitteena on myös parantaa joukkojen suorituskykyä ja harjoitella haastavissa talviolosuhteissa.

Suomen ilmavoimat osallistuu myöhemmin maaliskuussa Northern Windin yhteydessä järjestettävään Flygvapenövning 19 -harjoitukseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)