Verkkouutiset

Suuri osa insinöörin palkankorotuksesta veroihin

Verotuksen painopistettä olisi muutettava, vaatii Tekniikan akateemiset TEK.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tekniikan akateemiset TEKin tuoreen jäsenkyselyn mukaan diplomi-insinöörin mediaanipalkka vakituisessa työsuhteessa oli lokakuussa 5 100 euroa ja keskipalkka 5 564 euroa kuukaudessa.

Mediaanipalkka nousi 114 euroa eli 2,3 prosenttia edellisvuodesta ja ylitti nyt ensimmäisen kerran 5 000 euron rajan.

Selvästi tavallisin syy palkankorotukselle oli yleiskorotus, jonka kertoi saaneensa 69 prosenttia niistä vastaajista, joiden palkka oli noussut. Henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvan palkankorotuksen oli saanut 23 prosenttia vastaajista.

Tekniikan akateemiset TEKin toiminnanjohtaja Jari Jokinen on huolissaan siitä, että palkankorotuksista suuri osa menee suoraan verottajalle.

– Jos 5 000 euroa kuukaudessa ansaitseva saa 100 euron palkankorotuksen, yli puolet summasta menee veroihin. Se ei ole kannustavaa. Verotuksen painopistettä olisi muutettava siten, että verotus kohdistuisi nykyistä enemmän kulutukseen. Tämä olisi ympäristönkin kannalta kestävää, Jokinen toteaa tiedotteessa.

Työmarkkinatutkimuksen tiedot kerättiin lokakuussa. Kohderyhmänä olivat työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet, ja vastauksia kertyi kaikkiaan noin 9 500.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)