Verkkouutiset

Suuri määrä koronarokotteita luvattu Suomeen huhti–kesäkuulle

Viikkotoimitusten arvioidaan nousevan keskimäärin 450000 annokseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomeen saapuvien koronarokotteiden määrän ennakoidaan kasvavan toisen vuosineljänneksen aikana moninkertaiseksi aiempaan verrattuna.

Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana rokotteita saatiin maahan 1 401 400 kappaletta eli keskimäärin 117 000 viikossa, kun mukaan lasketaan myös maaliskuun loppupuolen toimitukset.

Sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkö Tuija Kumpulainen ennakoi torstain tiedotustilaisuudessa, että toisen vuosineljänneksen kumulatiivinen kokonaismäärä olisi noin 6,8 miljoonaa annosta.

Tämä tarkoittaisi, että rokotteita saataisiin keskimäärin 450 000 kappaletta viikossa.

– Q2 [toinen vuosineljännes] näyttää jo selvästi paremmalta. Tuo 450 000 rokotetta viikossa keskimäärin ei ole joka viikko sama. Meillä on aikaisemmin arvioitu, että kuntien kapasiteetti rokottaa on noin 600 000 viikossa ja siihen vielä lisää yksityinen noin 100 000 viikossa. Eli lähtökohtaisesti meillä on kapasiteetti rokottaa sitä myöten kuin näitä saamme, Tuija Kumpulainen totesi.

– Toki on selvää, että sitten mitä pidemmälle mennään kesään, niin kesälomakausi ja lomat vaativat erillisiä järjestelyitä.

Syyskuuhun mennessä annoksia olisi saapunut maahan noin 12,3 miljoonaa kappaletta. Kolmannella vuosineljänneksellä viikkotoimitus olisi keskimäärin 445 000 kappaletta.

Kokonaismäärä nousisi vuoden loppuun mennessä 15,45 miljoonaan annokseen.

Suomessa rokotuksia on annettu tähän mennessä yli 585 000 annosta. Yhden annoksen on saanut noin puoli miljoonaa henkilöä eli 8,9 prosenttia yli 16-vuotiaasta väestöstä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)