Euroopan unionin keskeiset henkilövalinnat ovat taas kerran aiheuttaneet melkoisen poliittisen selkkauksen ainakin keskustelun tasolla.
Alun oli tarkoitus tehdä valinnat nimettyjen kärkiehdokkaiden joukosta. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan kaikkiin keskeisiin tehtäviin ehdotetaan henkilöitä, joiden nimet eivät juurikaan olleet mukana alkuperäiskaavailuissa. Komission puheenjohtajaksi on tulossa Saksan puolustusministeri Ursula von der Leyen.
Ymmärrettävästi Euroopan parlamentin jäsenet ovat käärmeissään. Puoluekannasta riippumatta he ovat pitäneet neuvotteluprosessia salamyhkäisenä ja osoituksena menneen maailman poliittisesta kulttuurista. Mitään uutta mielipiteen vaihdossa ei sinänsä ole, vaikka kysymyksen asettelu on tärkeä. Eli kenen kuuluu poliittista valtaa unionissa käyttää? Jäsenvaltioiden hallitusten vai vaaleilla valitun parlamentin?
On hiukan naiivia kuvitella, että eri maiden hallitukset luovuttaisivat vallan keskeisissä nimityksissä parlamentille. Syitä on monia, eikä vähäisin ole se, että monen maan europarlamenttiryhmä ei poliittiselta koostumukselta ole yhdenmukainen maan hallituskoalition kanssa. Toinen syy voi olla vielä raadollisempi. Europarlamenttiin on useasta jäsenvaltiosta valittu edustajia, joiden poliittinen painoarvo on heiveröinen. Jotkut ovat jäähdyttelijöitä, toiset vasta-alkajia ja kolmannet eräänlaisia vastarannan kiiskiä, jotka on lähetty pois sotkemasta kotimaan politiikkaa. Toki joukosta löytyy myös kovan luokan vaikuttajia, mutta pienenä vähemmistönä he suuressa joukossa ovat.
Toinen piirre ottelussa jäsenmaat-parlamentti on suurten maiden halu käyttää valtaansa vähintään kokoaan vastaavassa suhteessa. Huippuvirkoja koskeva esitys on siitä hyvä osoitus. Itse en ainakaan uskonut sellaiseen ratkaisuun, jossa parlamentin ykköspuolue, EPP, ei olisi saanut tärkeintä postia ja tehtävä olisi mennyt pieneen Hollantiin.
Suurten maiden dominanssi on hyvä muistaa myös Suomen puheenjohtajakaudella. Suomalaisen ministerin ei pidä pärähtää itkuun, jos hän huomaa neuvoston kokousta johtaessaan, että tuntia ennen arvioitua päättymisaikaa Saksan Ja Ranskan (ennen joukossa oli myös Britannia) ministerit poistuvat kokoussalista pitämään oman tiedotustilaisuuden. Suomalaiset eivät ole tuollaisiin politiikan käytöstapoihin tottuneet, mutta suurille maille se on arkipäivää.
Euroopan parlamentin koostumus muuttui alkukesän vaaleissa aika lailla. Mukana on entistä enemmän ryhmiä ja edustajia, joiden mielipiteet ovat kaukana perinteisestä. Kun parlamentti selvästi edelleen etsii rooliaan, ei uudenlainen kokoonpano työtä ainakaan helpota. Valitettavan usein parlamentti tuo mieleen suomalaisen teinipolitiikan 1970-luvulta. Siksi ei ole pelkästään huono asia, että suuret vakaat maat pitävät jöötä ja huolehtivat eurooppalaisista perusarvoista, vaikka se aina kovin demokraattiselta tunnu.
