Verkkouutiset

SuSu: Tuhannet yritykset lopettavat, kun jatkajaa ei löydy

Vain puolet omistajanvaihdoksista toteutuu vuosittain.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuhannet kannattavat yritykset kaatuvat vuosittain, koska nuorista ei löydy niille jatkajaa. Asiasta kertoo Sunnuntaisuomalainen.

Valtakunnallisen omistajanvaihdosbarometrin mukaan noin 5 000 yrittäjää suunnittelee vuosittain yrityksen myyntiä tai sukupolvenvaihdosta. Noin puolet aikeista lopulta toteutuu.

Suomen yrittäjien projektipäällikkö Mika Haavisto sanoo, että yrityksen kaatuminen omistanjavaihdokseen on ongelma paitsi yrittäjälle itselleen myös paikalliselle markkinalle ja jopa kansantaloudelle.

– Kun yritys hiipuu, vähitellen asiakkaat katoavat ja työpaikkoja menetetään. Pikkupaikkakunnilla uutta yritystä ei välttämättä tule tilalle, mikä pitkällä tähtäimellä heikentää paikkakunnan vetovoimaa, hän kertoo.

– On paljon yrityksiä, joissa on kasvupotentiaalia, mutta jostain syystä se ei toteudu. Tämä on kansantaloudelle kasvun hidaste.

Yrittäjät ovat Haaviston mukaan usein liian myöhässä omistajanvaihdoksen suhteen.

– Ei lähdetä ajoissa liikkeelle, eli ei toimita siinä vaiheessa, kun yritys on hyvässä myyntikunnossa. Kyse voi olla siitä, että yrittäminen on koko elämä ja luopuminen tuntuu vaikealta.

Myös yrittäjien hintapyynnöt eivät ole usein kohdallaan.

– Käsitys voi perustua omiin unelmiin ja toiveeseen, että kun tämä myyn, saan kerralla eläkkeen. Yrittäjä myy historiaa, mutta ostaja ostaa tulevaisuutta, Haavisto sanoo.

Omistajanvaihdosongelmien taustalla saattaa piileä myös nuorten asenteet.

– Esimerkiksi ammattikorkeakoulujen opettajilta kuulee, että joillakin nuorilla on kummallinen kuva yrittäjyydestä. Haaveet ovat sellaisia, että perustetaan joku mobiilisovellus, sitten myydään se ja ruvetaan maailmanparantajiksi. Mutta kyllä nuorissakin on työhulluja, joille yrittäminen sopii, Haavisto sanoo Sunnuntaisuomalaiselle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)