Verkkouutiset

Susanna Koski tuomitsee kärsimystä aiheuttavan halal-teurastuksen

Kokoomuksen kansanedustaja Susanna Koski tuomitsee eläimille kärsimystä aiheuttavan halal-teurastuksen Suomessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sanomalehti Ilkka uutisoi maanantaina laittoman halal-teurastamon toimineen Kauhajoella viime kesänä. Halal-menetelmässä leikataan eläimen kaulavaltimo auki eläimen ollessa vielä tajuissaan. Menetelmä aiheuttaa kohtuutonta kärsimystä eläimelle ja on Suomessa laiton.

– Suomalaisen ruokakulttuurin ja -perinteiden keskeinen kivijalka rakentuu vastuuseen eläinten hyvinvoinnista. Meillä kunnioitetaan elämää, ruokaa ja ravintoa. Tarpeettoman kivun tuottaminen ei ole tätä päivää, eikä halal-teurastus yksiselitteisesti kuulu suomalaiseen ruokakulttuuriin, jonka kehittäminen on omalla vastuullamme, sanoo Susannan Koski tiedotteessaan.

Eduskunnassa keväällä käsiteltävän uuden eläinsuojelulain lähtökohtia ovat eläinten kärsimysten vähentäminen ja tarpeettoman kivun aiheuttamisen kielto. Muun muassa kivunlievitys tulee pakolliseksi useissa kipua aiheuttavissa toimenpiteissä.

Kosken mukaan uudessa laissa siten myös uskonnollisessa teurastamisessa eläimen tainnuttaminen ennen teurastusta tehtäisiin pakolliseksi. Lisäksi eläintenpitäjien pätevyysvaatimuksia täsmennettäisiin ja muun muassa piikki- ja sähköpannat kiellettäisiin.

– On kestämätöntä, että nyt samalla kun eläinsuojelulakia vihdoin uudistetaan, eettisesti kyseenalainen toimintatapa on Suomessa olemassa. Ammattitaitoiset lihantuottajat ja -jalostajat arvostavat sekä kunnioittavat eläimiään, sanoo Koski.

– Eläinsuojelulain uudistaminen on tärkeä askel eteenpäin tuotantoeläinten hyvinvoinnin parantamisessa ja sääntöjen selkeyttämisessä. Suomalaiseen ruokakulttuuriin kuulumattomat teurastustavat eivät ole tästä poikkeus, toteaa Koski.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)