X
SULJE MAINOS

”Surkeinta on, jos romahdamme vanhan Venäjä-suhteen vaalimiseen”

Erikoistutkija Hiski Haukkala sanoo, että Suomi uhraa kansainvälisen asemansa lyhytnäköisesti, jos se lipsuu EU:n Venäjä-linjasta.

Ulkoministeriön erikoistutkija Hiski Haukkala pelkää, että Suomi luopuu pitkään rakentamastaan kansainvälisestä asemasta vain siksi, että se yrittää varjella lyhytnäköisesti taloudellisia etujaan.

– Se tuntuu epäviisaalta, kun muistaa, kuinka pitkän, ankean ja kivisen polun tämä kansa kävi itsenäisyytensä ensimmäisinä vuosikymmeninä, jotta tähän päästiin. Yllättävän helposti olemme valmiita siitä luopumaan, Haukkala sanoi keskiviikkona Porissa Suomi Areenassa.

Hän viittaa EU:n kaavailemiin talouspakotteisiin Venäjää vastaan, joita Suomi on halunnut lieventää tai joita osa poliitikoista on vaatinut vastustamaan.

Haukkalan mielestä Suomen on valtaamassa ajatus erillisyydestä, siitä, että Suomi toimii irrallaan muista maailman maista. ”Paha EU asettaa sanktiot, paha EU sitä sun tätä, voi voi kun Suomea potkitaan päähän”, Haukkala kuvaa yleistä asennetta ja muistuttaa, että Suomi on osa EU:ta, ei siitä ulkopuolinen saareke.

Haukkalan mukaan Suomi oli 15–20 vuotta sitten aktiivisesti luomassa EU:n yhteistä Venäjän-politiikkaa. Silloin syntyi EU:n pohjoinen ulottuvuus ja yhteinen Venäjä-strategia, jota alettiin panna toimeen. Nyt uhkaa paluu menneeseen aikaan.

– Surkeinta tämän kriisin kannalta on, jos romahdamme alueellisen ja kahdenvälisen Venäjä-suhteen vaalimiseen, hän sanoo.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt