Verkkouutiset

Supon päällikön mukaan USA pudotti 9/11 itse matkustajakoneen

Seppo Nevalan informaatio ulkoministerille 2001 oli poikkeavaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tammi on julkaissut SDP:n kansanedustaja Erkki Tuomiojan päiväkirjat vuosilta 2001-02 nimellä Tunnustan pelänneeni pahinta. Tuomioja toimi kyseisinä vuosina ulkoministerinä.

Päiväkirjamerkinnässään 6. marraskuuta 2001 Tuomioja kertoo suojelupoliisin tuolloisen päällikkö Seppo Nevalan (sd.) käynnistä ulkoministeriössä. Syyskuun 11. päivän suuret terrori-iskut Yhdysvalloissa olivat tapahtuneet vain vajaat kaksi kuukautta aiemmin.

Nevala informoi ulkoministeriä muun muassa Suomea koskevien uhkakuvien puuttumisesta, mallikkaasta yhteistyöstä venäläisten ja CIA:n asemapäällikön kanssa sekä ”UM:n Stasi-lähteen selvittelystä”, jossa ”Nevala pitää edelleen selviönä, että kyse on Alpo Rusista”.

Kysyn vielä, mitä hän tietää neljännen amerikkalaiskoneen pudottamisesta ja hän vastaa, että senhän ampuivat amerikkalaiset itse alas, he kertovat sen itse täysin avoimesti. Se ei silti estä heitä levittämästä valheellista sankarimyyttiä siitä, miten matkustajien vastarinta johti koneen putoamiseen, Erkki Tuomioja on kirjoittanut Seppo Nevalan sanomaksi.

Tuomioja ei kommentoi asiaa enempää päiväkirjateoksessaan.

Syyskuun 11. päivän 2001 terroriteoissa neljäs amerikkalaiskone oli United Airlinesin lento 93. Itsemurhakaappaajien kohteena oli ilmeisesti USA:n kongressi Washington D.C.:ssa, mutta kone putosi Shanksvilleen Pennsylvaniaan, kun matkustajat yrittivät saada koneen haltuunsa kaappaajilta. 40 ihmistä kuoli.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)