Verkkouutiset

Supon päällikkö SS:lle: Radikaali islam huolettaa enemmän kuin ekoterrorismi

Antti Pelttari arvioi, ettei Suomeen ole tulossa uutta ekoterrorismin aaltoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttarin mukaan Supo on enemmän huolissaan radikaalista islamistisesta terrorismista kuin ekoterrorismista.

Supo kohdistaa suurimman osan terrorismintorjunnan voimavaroista kohdehenkilöiden valvontaan ja tiedonhankintaan.

– Seurannassa on noin 350 kohdehenkilöä, joista neljäsosalla on kokemusta ja koulutusta terroristisiin tekoihin, Pelttari sanoo Savon Sanomille.

Huoli ekoterrorismin yleistymisestä on noussut sen jälkeen, kun neljä kuorma-autoa sytytettiin palamaan Valion pihalla Tampereen Nekalassa maanantain ja tiistain välisenä yönä. Ekoterroristit kertoivat internetissä ottavansa vastuun teosta, josta syntyi useiden satojentuhansien eurojen vahingot.

Pelttarin mukaan Suomessa ei ole kuitenkaan tulossa uutta ekoterrorismin nousua. Hän muistuttaa, että iskuja on ollut vain harvoin.

– Mistään aallosta en puhuisi vielä tässä vaiheessa, hän sanoo.

Pelttari nopeuttaisi terrorismirikosten tutkintaa ja niistä syytteiden nostamista. Niissä keskusrikospoliisi tekee esitutkinnan ja valtakunnansyyttäjä nostaa syytteen.

Hän korostaa, että tiedustelulainsäädännön uudistus on välttämätön, jotta muun muassa terrorismitiedustelu sujuisi joustavammin ja ripeämmin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)