X
SULJE MAINOS
Antti Pelttari. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Supo: Suomeen kohdistuu jatkuvia valtiollisia kybervakoilun yrityksiä

Tiedustelullisesti Suomi kiinnostaa erityisesti Venäjää ja Kiinaa.

Suomeen kohdistuu jatkuvia valtiollisia kybervakoiluyrityksiä. Kybervakoilun ei odoteta laantuvan pitkälläkään aikavälillä. Näin todetaan Suojelupoliisin tänään julkaistussa Kansallisen turvallisuuden katsauksessa.

Itsevaltaiset valtiot pyrkivät Supon mukaan kybervakoilun keinoin hankkimaan tietoa päätöksenteon tueksi sekä vaikuttaakseen suomalaisten päätöksentekijöiden toimintaan. Kybervakoilulla voidaan pyrkiä hankkimaan myös tuotekehitystietoa yrityksistä, korkeakouluista ja tutkimuslaitoksista.

Myös kyberrikollisuus voi Supon mukaan pahimmillaan uhata Suomen kansallista turvallisuutta, vaikka rikollisten tavoitteena on ensisijaisesti hankkia rahaa. Jos kiristyksen kohteeksi joutuu yhteiskunnan toiminnan kannalta merkittävä toimija, kuten terveydenhuollon tai vesihuollon organisaatio, voi rikollisella toiminnalla olla vakavia seurauksia laajemmin yhteiskunnalle ja suomalaisille.

Kansainvälisesti vertailtuna suomalainen tietoturvakulttuuri on katsauksen perusteella varsin hyvää. Riskit kuitenkin kasvavat, kun yhteiskunta tulee yhä riippuvaisemmaksi toimivista tietojärjestelmistä. Yhteiskunnan kannalta kriittisten organisaatioiden tietoturvan merkitys korostuu, Suposta arvioidaan.

– On todennäköistä, että jokin suomalainen yritys tai julkishallinnon organisaatio joutuu rikollisen kiristyshaittaohjelman uhriksi. Tietoturvallisuudesta on huolehdittava alihankintaketjuja myöten, Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari toteaa tiedotteessa.

Kybervakoilun lisäksi Suomeen ja suomalaisiin kohdistuu myös perinteistä henkilötiedustelua. Ulkomaisen tiedustelun ja vaikuttamisen uskotaan jatkuvan Suomessa laajamittaisena. Suomi kiinnostaa Supon mukaan tiedustelullisesti erityisesti Venäjää ja Kiinaa.

Kriittinen infrastruktuuri kiinnostuksen kohteena

Kansallisen turvallisuuden katsauksessa nostetaan esille myös kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuvat uhkat. Supon mukaan Suomen kriittinen infrastruktuuri kiinnostaa itsevaltaisten valtioiden tiedustelua.

Kiinnostuksen kerrotaan kohdistuvan paitsi kiinteään infrastruktuuriin myös suomalaisiin verkkoinfrastruktuurihankkeisiin. Tietoinfrastruktuuriin liittyy erityisiä herkkyyksiä, sillä se voi tarjota itsevaltaisille hallinnoille pääsyn suomalaisten tietoihin.

– Yrityskauppojen ja investointien seurantaa on Suomessa perustellusti lisätty. Seuranta vaikeuttaa itsevaltaisten valtioiden mahdollisuuksia investoida kriittisiin toimintoihin Suomessa, Pelttari toteaa.

Terrori-iskut mahdollisia

Merkittävimmän terrorismin uhkan Suomessa aiheuttavat äärioikeistolaista tai radikaali-islamistista ideologiaa kannattavat henkilöt ja pienryhmät, Supo kertoo.

Äärioikeistolaiset terrori-iskut ovat mahdollisia länsimaissa, eikä iskun mahdollisuutta voida sulkea pois Suomessakaan. Supo on saanut viitteitä konkreettisten tekojen valmistelusta.

Kansainvälisesti merkittävimmät radikaali-islamistiset terroristijärjestöt ovat Supon mukaan yhä ISIL ja al-Qaida. Radikaali-islamistiset toimijat ovat pitäneet Talibanin valtaannousua Afganistanissa voittona, mutta tapahtumilla ei arvioida olevan välittömiä vaikutuksia Suomen terrorismitilanteeseen. Suomessa radikaali-islamistinen liikehdintä keskittyy pääosin tukitoimintaan, mutta myös iskut ovat Supon mukaan mahdollisia.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt