Verkkouutiset

Suositun oluen myynti putoaa koronaviruksen takia

Korona ja Corona menevät sekaisin monen kuluttajan mielessä etenkin Yhdysvalloissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Meksikolaisen Corona-oluen myynti kärsii koronaviruksen leviämisestä. Mielipidemittauksia tekevä Yougov-laitos toteaa, että yhdysvaltalaisten kuluttajien halukkuus ostaa Coronaa on laskenut alimmilleen kahteen vuoteen. Lisäksi Google-haut, joissa yhdistyvät olutmerkki ja virus ovat lisääntyneet.

Viestintätoimisto 5W Public Relations puolestaan toteaa, että 38 prosenttia amerikkalaisista oluenkuluttajista ei missään tapauksessa ostaisi Coronaa juuri nyt.

– On päivänselvää, että Corona-olut kärsii koronaviruksesta, sanoo 5W:n perustaja Ronn Torossian.

Coronalla ja koronalla ei ole mitään tekemistä keskenään. Corona-olut on tiettävästi ottanut nimensä auringon koronasta eli aurinkoa ympäröivästä kaasukehästä. Koronaviruksen pinnalla puolestaan on proteiineja kruunun kaltaisessa muodossa.

Silti Corona-oluen emoyhtiön Constellation Brandin osakekurssi on laskenut kahdeksan prosenttia tällä viikolla New Yorkin pörssissä. Corona on Yhdysvaltain kolmanneksi suosituin olut Guinnessin ja Heinekenin jälkeen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)