Verkkouutiset

”Suomi torjuisi kaikki hybridioperaatiot”

Keskustan kansanedustajan mukaan Suomi puolustaa loukkaamattomuuttaan vihreän sisäministerin lausunnoista huolimatta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä toteaa, että Suomella on valmiudet ja se myös torjuisi sitä vastaan suunnatut hybridioperaatiot, vaikka niiden toteuttamisessa hyödynnettäisiin ”turvapaikanhakijoita”.

– Suomi puolustaa loukkaamattomuuttaan vihreän sisäministerin lausunnoista huolimatta. Olisi toivottavaa, että ministeri (Maria) Ohisalo (vihr.) selventäisi tämän nyt myös itse huolestuneille kansalaisille, Kärnä sanoo.

Hänen mukaansa hallituksen linja on myös yksiselitteinen ja selkeä suhteessa Kreikan tukemiseen.

– Maa on joutunut Turkin hybridioperaation kohteeksi ja sillä on oikeus puolustautua koviakin keinoja käyttäen. Koko EU ja sen mukana Suomi tukee tätä linjaa.

Kärnä muistuttaa, että poikkeustilanteissa normaali lainsäädäntö, valtiosääntö tai edes kansalaisoikeudet eivät päde. Tällöin myös viranomaisten valtuudet ovat suuremmat.

– On aivan selvää, että tällaisessa tilanteessa Suomi torjuisi sitä vastaan suunnatun aggression. Rajan laittomasti ylittävät siirtolaiset pysäytettäisiin, pidätettäisiin, internoitaisiin ja palautettaisiin kotimaihinsa. Tällaisessa tilanteessa pakolaissopimuksen velvoitteet eivät todellakaan sido Suomea, hän sanoo.

– On hyvin ikävää, kun sisäministeri on nyt ristiriitaisilla lausunnoillaan saanut kansalaiset epäilemään päinvastaista. Kärnä pahoittelee.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)