Alberto Claramunt: Suomi, tietosuojan Sveitsi?

Suomi tarvitsee kipeästi uusia teollisuudenaloja, joilla olisimme kilpailukykyisiä jatkuvasti kovenevassa globaalissa kilpailussa.

Aasian maiden, erityisesti Kiinan huimat panostukset koulutusjärjestelmiin tarkoittavat, ettei tämä Suomen yksi perinteinen valttikortti enää välttämättä riitä. Samoin teknologiaosaamisessa Suomella ei ole tällä hetkellä erityistä etulyöntiasemaa.

On kuitenkin yksi alue, jolla Suomi on ainutlaatuinen mahdollisuus nousta maailman johtavaksi toimijaksi. Tämä on tietoturvallisten ns. pilvipalveluiden tarjoaminen. Parasta on, että tässä kohtaa Suomen edut ovat sellaisia, joita muiden maiden on huomattavan hankala kopioida.

Suomesta löytyy ensinnäkin tarvittavaa teknistä osaamista huippuluokan tiedonsiirtokapasiteetin rakentamiseen. Olemme maantieteellisesti myös sopivasti Euroopan ja Kiinan välissä. Tilannetta toki vielä parantaisi, jos valokuitukaapelit saataisiin rakennetuksi etelästä Saksaan ja pohjoisesta Koreaan ja Kiinaan. Kolmantena etuna tältä osin on Suomen ilmasto, joka tekee palvelinkeskuksien jäähdyttämisen täällä poikkeuksellisen halvaksi. Näissä kaikissa alueissa löytyy kuitenkin myös kilpailevia maita eli esimerkiksi Islanti, Ruotsi ja Kanada voivat tarjota lähes samat edut.

Suomella on kuitenkin yksi valttikortti käytössään, jota edellä mainituilta mailta ei löydy. Se on kansainvälinen uskottavuus maana, joka ei harjoita laajamittaisilta verkkourkintaa ja joka ei ole mukana sotilaallisissa liittoumissa. Tässä kohtaa Snowden-paljastukset ovat sataneet suoraan Suomen laariin. Jopa Supon ”mekin haluaisimme mukaan” -tiedote kohun alkuvaiheessa oli omiaan tukemaan tätä kuvaa Suomesta, koska se osoitti hyvin konkreettisesti, miten vähäistä tarkkailupuolen osaaminen on Suomessa.

Ruotsin osalta ns. FRA-seuranta on pilannut maan maineen kansainvälisesti. Vaikka järjestelmä onkin sentään toteutettu läpinäkyvästi lainsäädännöllä, tämä ei hirveästi lohduta niitä ulkomaisia tahoja, jotka toivoisivat viestiliikenteensä jättämistä rauhaan.

Pilvipalveluissa ei ole kyse enää mistään nappikaupasta. Esim. USA:ssa arvioitiin, että Snowden-kriisi maksaa maan teollisuudelle n. 35 miljardia dollaria menetettyinä kauppoina. Jos Suomi kykenisi houkuttelemaan jatkossa kaikkein kiinnostavimmat USA:laisten palveluiden haastajat, meillä olisi erinomainen tilaisuus ottaa haltuun merkittävä osa vapautuvista markkinoista.

Kuinka realistista sitten tämä on? Suomi ei ole tähän mennessä pärjännyt lainkaan verkkopalveluiden tarjoamissa. Skype kehitettiin Virossa ja Spotify on tunnetusti ruotsalainen projekti. Nostamalla tietosuojan ja tietoturvan kansalliseksi prioriteetiksi meillä olisi kuitenkin tarjota jotain sellaista, mitä em. mailla ei tällä hetkellä ole uskottavasti tarjota.

Tämä vaatisi kuitenkin nopeita toimenpiteitä poliittiselta johdolta, sillä markkinat jaetaan juuri nyt. Signaaleja tästä on jo saatu eli esimerkiksi Lasse Männistö ja Oras Tynkkynen ovat esittäneet molemmat tämän kirjoituksen suuntaisia ideoita ja myös SDP:n sisältä on kuulunut positiivisia kommentteja konseptin suhteen. Konkreettisesti toimenpiteet tarkoittaisivat Suomen lainsäädännön virittämistä niin, että sekä palveluntarjoajat että erityisesti palveluiden käyttäjät voivat luottaa siihen, että heidän tietonsa ovat turvassa Suomessa ja niiden ei kohdistu mitään laitonta vakoilua.

Hyvänä sattumana asiaa Suomessa jatkossa sääntelevä tietoyhteiskuntakaari on tulossa syksyllä eduskunnan käsittelyyn. EU:ssa taas on tarkoitus käsitellä syksyn aikana henkilötietoregulaatio, jossa määriteltäisiin kansalaisten oikeudet omiin tietoihinsa. Tietotekniset kysymykset eivät ole olleet Suomessa poliitikkojen mieliaiheita – ´olisiko nyt kuitenkin aika?

Kirjoittaja on teknologiaoikeuteen erikoistunut tutkija (FT, OTK) ja Electronic Frontier Finlandin perustajajäsen.

Alberto Claramunt

Alberto Claramunt

Alberto Claramunt on Verkkouutisten ja Nykypäivän päätoimittaja.

Kommentit